Ota huolesi mukaan, mä voin kantaa ne sinun puolesta

Moikka!

Tänään on ollu vähän omituinen päivä. Kuulin, että yks tuttu on lähteny meidän keskuudesta pois. Vaikkei viimeaikoina olla pidetty yhteyttä paljoa, niin nyt on jotenkin hassun tyhjä olo. Ei kai tässä voi sanoa muuta kuin, että maailma menetti ihanan persoonan ja ihmisen, jota en oo nähnyt ikinä muuten, kuin iloisena tai hyvissä merkeissä. Lepää rauhassa, ja voimia paljon kaikille omaisille ja ihmisille, joille kyseinen ihminen oli maailman tärkein.

Mutta, vähän iloisempiin aiheisiin.

Palasin siis tosiaan tänään iltapäivällä, ja kotiin tultaessa alotin pyykinpesun ja pakkaamisen. Lähdetään siis pe-la eli öö ei tänä vaan ens yönä ajamaan kohti Helsinki-Vantaata! Yhtään valehtelematta jännittää ihan helvetisti, varsinkin se lento kuumottaa enemmän kuin sais. Oon noin 100-prosenttisen varma siitä, että koko hela hoito tulee rytinällä alas ja kaikki kuollaan. Lentolukemisekskin löysin kivasti lento-onnettomuuskirjan mummon hyllystä ja uskon, että ton jälkeen en oo tulossa takas, ainakaan lentäen. Heh. Ehkä etin jotain muuta luettavaa..



Harmittaa vähän ettei meil oo yhtään vaihtoo, ois paljon siedettävämpää pitää välillä pieni tauko. Sitä konetta kun ei voi käskee pysähtymään sillon, kun alkaa heikottaa... Tosin nousu ja lasku on kuulemma pahimmat, eli ehkä ihan hyvä ettei niitä oo yhtään ylimäärästä. Ahdistaa koska on ollu vähän kipeä olo tässä, jos tuun kipeeks tolla reissulla niin lupaan tappaa muunmuassa kaikki.

Mut onneks tällä hetkellä on semi hyvä olo. Ei okseta, ei koske mahaan, ei jännitä. Kaikki tarpeellinen on mukana, enkä ainakaan luultavasti oo unohtanut yhtään mitään. Tää pakkaaminen tosin on vähän huonoissa kantimissa, kun en tiiä mitä tarviin mukaan mut eiköhän tämäkin tästä pikkuhiljaa.

Ihan kokonaan ette loman ajaks pääse musta eroon, kirjottelen teille pari ajastettua postausta viikon ajalle!

Nähdään taas pian. Pitäkää huolta toisistanne, varsinkin näin juhannuksena usein sattuu ja tapahtuu.

Will you still love me When I've got nothing but my aching soul?

Moikka! Aattelin tulla räpeltämään nopeesti jotain postauksentynkää ja julkasemaan muutamat kuvat, koska ei oikeesti mitään hajua miten pitkäks tää postaustauko venyy. Lähen tosiaan tossa perjantaina isän luo, ja sunnuntaina lähdetään ukkia moikkaamaan Pielavedelle. Tullaan takaisin torstaina, ja perjantai-iltana lähdetäänki ajeleen kohti Helsinki-Vantaata. Eli kiirettä pitää! Käydään huomenna äitin kaa ostelee vikoi juttui reissuun mukaan ja käyn ostaa vähän parempaa meikkivoidetta, eikä mulla oo kyllä mitään käryä että missähän välissä meinasin pakata mun matkalaukun. Aattelin tekeväni sen ajoissa, alottavani ainakin viikkoa ennen ettei tuu kiire mutta heheheh.

Oon täs koittanu epätoivosesti aikatauluttaa kaiken mun ajan mut tuntuu et kokoajan on ahistavan kiire verrattuna mun normirytmiin ja et en saa mistään kiinni, enkä pysty panostamaan mihinkään kunnolla. Ehkä tää tahti ei jokaiselle ois se mitä kutsuis stressaavaks tai ahistavaks, mut reilun puolen vuoden oleskelun jälkeen on aika ahistavaa tämmönen yli viikon juoksentelu. Vielä siihen päälle se, että kuumottelee se lento jo valmiiks ja pari muutakin asiaa, niin....



Ahistaa ku en oo parhaillani noissa kuvissa. Naama näyttää tosi turvonneelta, ja muutenki toi tukka on ihan järkky. Yhyyy. Ehkä huomaa, ettei tällä hetkellä mee ton itsetunnon kanssa kovin vahvasti....

Tosiaan, toinen asia mikä stressaa on ne helvetin yhteishaun tulokset. Varmaan ainakin kaikki hakeneet tietää, että jotain häikkää oli tulosten kanssa eikä tyyliin kukaan ollu saanu ilmotusta tänään niistä. Huomenna ne kai pitäis tulla, toivon ainaki kovasti koska en kestä enää hetkeekään tätä yöunien menetystä ja painajaisia. Oon kyl aika varma (näin unta ja unet on aina 10000% varmoja!11!1) etten pääse mihinkään, mut samalla luotan itteeni. En kyl tiiä mitä oikeesti teen jos en pääse mihinkää, hautaudun varmaan jonnekki mietiskeleen yksin syntyjä syviä.

Oli muute taas hämmentävät 3 päivää Venlan kaa. Ei tehty yhtään mitään, maattiin iskän sohvalla ja ulkoiltiin Sulon kanssa. Ja katottiin leffoja, ekana iltana katottiin Sinister ja se oliki sit hyvästi yöunet. Pyörin varmaa tunnin sängys ja sit tajuun et hei, Venlaki on hereillä!! Ruvettiin sit juttelee ja selvis et molempii pelotti nii paljo ettei tullu uni, hahah. Nähtiin myös pappa, jolla ei joko ollut mitään sukukalleutensa peittona tai sit sillä oli tosi pienet alushousut. Onneks se istu siveellisesti, muute ois voinu tulla aikamoiset traumat.



En oo jotenki ennen pitäny Lana Del Reystä yhtään. Sen musiikki on tuntunu niin masentavalta, tuntuu ettei missään oo mitään melodiaa ja muutenki en tiiä. Nyt kuitenkin eilen alko tekee mieli kuunnella sitä ja nyt oonki tän päivän kuunnellu kokonaan. Epäilen että oon rakastunut. Lana on aika hiton perfect. En tajuu missä välissä mun mieli on muuttunu, mutta se on muuttunu sietämättömästä rakkaudeks. Wtf

Tossa varmaan lemppari biisit, varsinkin Ultraviolence on ihan uskomaton. Kuten huomaa, oon nyt lähinnä kuunnellu noita tunnetuimpia mut aion ehdottomasti tutustua paremmin tähän!

Mut yyyh nyt meen nukkumaan jotta jaksan aamulla herätä puoli 9. Ei naurata. Jos en huomenna tiedän mihin kouluun pääsen, varmaan alan itkemään.

Hiussähläystä

Moikka!

Ajattelin kertoa teille vähän viimeaikaisista hiussotkuista, niistä kun ei oo tullut puhuttua aikoihin.

Pitkään aikaan ei siis oo tapahtunut mitään jännittävää hiusasioissa. Lyhensin, värjäsin mustan ja kahden kuukauden jälkeen (...) vaalensin. Siinä kaikki, mitä tän vuoden puolella on tapahtunut. On muuten varmaan ennätys, etten oo puoleen vuoteen onnistunut ton enempää sotkemaan!

Kuitenkin, nyt päätin että asiaan on tultava muutos. Tukka tuntu aivan liian tylsältä, en oo ikinä viihtynyt blondina, tai oikeestaan minään perusvärisenä pitkään.Alotin koko projektin sillä, että rupesin poistamaan keltasta tukasta pois. Eikä siihen tarvittu kuin yks väri tällä kertaa!



 Yllätyin kyllä positiivisesti, en oo Cameleon väreistä kuullu hirveen hyvää. Tää muuten myös vei juurikasvunki kokonaan mukanaan.

 Päätin seuraavaks ruveta tonkimaan kaappeja shokkivärien toivossa. Ja löytyihän sieltä! Monta vuotta vanha sininen ja punainen talvelta. Ensin aattelin taikovani itelleni vaaleansinisen tukan, mutta se väri oli vissiin sitten vähän liian kauan ollut auki, kun ainoo mitä siitä sain sotkettua, oli harmaa. Ei hyvä. Päätin siis turvautua punaisen ja hoitsikan sekoitukseen...




Tommosta mössöä siitä sitten tuli. Haaveena oli siis ihanan vaaleanpunainen tukka, ja tuo väri lupaili jo paljon hyvää. Huitaisin sen päähän ja datailin pari tuntia. Pesin värin pois ja melkeen pääsi itku.



Vaaleanpunanen oli aika kaukanen haave. Ja tää on tulos sen jälkeen, kun olin kahdesti pessy tukan syväpuhdistavalla shampoolla. Vituttaa muuten se, että mun tukka on nykyään niin hyväkuntonen ettei shokkiväri irtoa siitä millään. Siis sinänsä hyvä, mutta just tossa vaiheessa kun värin poistaminen on toivottua niin ei sitten mitään.

Tässä vaiheessa äiti sitten tuli kotiin ja kuuntelin tovin valitusta että värjäsin taas ja painuin nukkumaan. Aamulla tartuin uudestaan väripurkkiin ja palasin tähän surullisenkuuluisaan punaiseen. Vähän pelottaa se, kun päätän haluta taas vaalean tukan. Punainen ei oo nimittäin mikään herkku poistaa, saa värjätä aika helvetin monesti.

No, se on sen ajan murhe. Nyt nautin punaisesta tukastani.

Btw, Venla tulee meille huomenna, joten tuskin postaan ainakaan ennen ens keskiviikkoa. Palaillaan siis astialle sillon!

Mitä minä pelkään?

Ajattelin tällä kertaa hiukan puhua erilaisista peloista, ja kertoa mitä omia semmosia isompia pelkoja multa löytyy.

Ihan ensimmäisenä voitais Wikipedian avulla kerrata, mitä on pelko:

Pelko on kaikille ihmisille ja muille eläimille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne.

Haluisin muistuttaa että pelko ja fobia on kaks eri asiaa. Fobia rajoittaa elämää, pelko taasen ei. Halusin sanoa tän ihan vaan, koska mua ärsyttää se kuinka porukka huutelee peloistaan fobioina pitkin kyliä, vaikkei se välttämättä fobia oliskaan. 

Oon ihmisenä sellanen, että pelkään aika monenlaisia asioita. En tiedä mistä se johtuu, mutta oon monissa, varsinkin uusissa tilanteissa usein pelokas. Ehkä jopa yhdeks mun peloista vois luokitella uudet tilanteet. Ja kyllä, osaan erottaa pelon ja jännityksen toisistaan, ja usein koen sellaista pelonsekaista jännitystä, josta osa on sitä jännitystä mutta myös pelkoa. 

Pelkojen ansiosta musta on tullut ehkä tietyllä tapaa varovaisempi. Pimeää pelkäävänä ei tulis mieleenkään lähteä yksin tonne huitelemaan, ja kierrän humalaiset tai ylipäätään muutenkin epäilyttävän oloiset ihmiset kaukaa. 

No mutta, sen pidemmittä puheitta, niihin minun pelkoihin: 

1. Hämähäkit

En oikeesti enää edes muista, mistä tää aikoinaan on lähtenyt. Vaikka oon lapsuudessa ollu tekemisissä jos jonkinmoisen ötökän kanssa, on hämähäkit aina ollu mulle ehdoton no-no. En vaan pysty missään tapauksessa sietämään niitä. Niiden ohuet ja liian monilukuiset jalat kuvottaa mua. Jos näen mun huoneessa hämähäkin, juoksen pois ja on varmaa, etten tule takaisin, ennen kun joku on tappanut sen ja varmistanut ettei huoneessa liiku sen tovereita. En myöskään uskalla tappaa niitä, vaan aina kiljun jonkun hätiin.

 Muistan, kun kerran oltiin kaverin tuttavan luona yötä, joilla sattui olemaan lemmikkitarantula. En uskaltanut kävellä akuun koko terraarion ohi, ja sitten kun uskalsin niin ryntäsin siitä ohi vilkasematta sivulle senttiäkään. Yöt meni kuunnellessa kolahduksia ja miettien, että olikohan tuo nyt terraarion kansi apua jalkaa kutittaa nyt se syö mut hyi oikeesti en voi nukkua koko yönä auttakaa. Erehdyin kerran katsomaan leffan nimeltä Kahdeksanjalkaiset Kummajaiset. Siinä hämähäkit sai radioaktiivista ainetta ja kasvo vaatimattomiks, monta metriä leveiks ja korkeiks hirviöiks jotka koteloi ihmisiä. Nice.  

2. Ampiaiset

Ok, tää kuulostaa jonkun mielestä varmaan vähän hämärältä... Oon törmänny tasan yhteen ihmiseen, joka oikeasti pelkää ampiaisista. Samantien jos nään kyseisen otuksen, pinkasen karkuun yleensä kiljahduksen saattelemana. Aina tähän reaktioon ei tarvita edes sitä otusta, ääni riittää. Omakotitalossa asuessa en voinut pitää ikkunoita kesällä auki, koska jokanen ampiainen löyti aina tiensä mun huoneeseen enkä ikinä voinu mennä sinne. Mutta tähän pelkoon on syy! Mua on kerran nimittäin pistänyt ampiainen suusta. Kyllä, suun sisäpuolelta. Leikittiin serkkujen kanssa pihalla, ja juoksin. Huusin serkulle jotain ja samalla ampiainen lenti mun suuhun. Tottakai se säikähti, ja pisti mua posken sisäpuolelta.... Luojalle kiitos etten oo allerginen, ois ollu nimittäin aika temppu siinä vaiheessa. 

3. Pimeä, oikeestaan kaikki se, mitä siellä voi olla

Tääkin mulla on ollu ihan pienestä pitäen. Kukapa lapsi ei pimeää pelkäis? Lapsena vaan pelkäsin että siellä vaanii Muumien mörkö tai noita, nykyään pelkään että joku odottaa mua leipäveitsen kanssa ja viiltää mun kurkun auki. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta koita selittää itselles sitä siinä vaiheessa kun pitää liikkua pimeessä/hämärässä talossa. Mä en ihan oikeasti uskalla liikkua meidän kämpässä, jossei vähintään kahessa lampussa tossa isossa tilassa ole valot päällä. Oon niin vainoharhainen. En myöskään nuku pimeessä, vaan mulla on aina joku valo päällä. Tosin kavereiden luona ei oo ongelma koska en ole yksin. Myös voin liikkua ulkona pimeällä jonkun tutun kanssa. Tosin jos on katuvalot, muuten mua ei saa ulos kirveelläkään. Kaikki pitää mua aina tylsänä, kun en nauti hämäristä kesäöistä enkä halua lähteä koikkelehtimaan pitkin pihamaita. 

4. Syvä ja pimeä vesi

Nää on oikeestaan sama asia. Koska yleensä syvä vesi on tummaa, esimerkiks järvissä. Mulla ei ole mitään ongelmaa uida uima-altaissa tai järvessäkään niin kauan, kun mun jalat ylettää pohjaan. Siinä vaiheessa alkaa se ahdistus. Alan samantien miettimään kaikkea mitä siellä voi olla; polkupyörien romuista ruumiisiin, lentokoneisiin ja jopa laivoihin. Saan hirveen räpiköintikohtauksen, en pysy kunnolla pinnalla ja haukon henkeä. Tuo on tunnetusti aina hyvä yhdistelmä syvällä uidessa. Tämän takia en ui ikinä järvissä syvälle. Ja jos uin, uin jonkun kaverin rinnalla, niin että saan tarvittaessa tarrautua siihen kiinni. Mut vielä tota uimista enemmän mua ällöttää kaikki meret. Niin pieni osa meriä on tutkittu, siellä voi olla käytännössä mitä vaan. Kuvottavinta mitä tiedän, ois se että ois jossain uppoavassa laivassa keskellä syvää merta. Vaikka tottakai haluaisin pelastua niin en tiiä kauan kestäisin elossa siinä vaiheessa. 

5. Humalaiset ihmiset

Ja erityisesti, hiukan vanhemmat ihmiset. Ja usein myös miespuoliset. Oon lapsesta asti kattonut sitä, kun aikuiset juo kohtuudella. Mun ei ole ikinä tarvinnut pelätä omia vanhempia, koska en koskaan oo nähnyt niitä missään kaatokännissä (paitsi vähän vanhempana toki). Oon kuitenkin siitä huolimatta aina ahdistunut humalaisten ihmisten keskuudessa. Ne on niin arvaamattomia. Liian iso määrä alkoholia voi muuttaa ihmisen täysin. Se on tosi pelottavaa olla sellaisten ihmisten kanssa. Varsinkin kaupungilla olevat spuget pelottaa. En tajua, miks jotkut haluaa jäädä juttelemaan niiden kanssa tai väkisin menee seuraan istumaan. Tän takia en myös juo itse, en halua olla ikinä kellekkään se, kenen seurassa ahdistua tai tuntea olo turvattomaks. 

6. Neulat

Tää on menny mulla jo jonkin sortin kammoks. Pelkään ihan älyttömästi kaikkia rokotuksia, tai oikeestaan ihan mitä vaan missä on neula, ja mikä koskee. En osaa selittää mitä siinä pelkään, en pelkää sitä kipua vaan sitä neulaa itsessään, ja sitä että se työnnetään mun ihon alle ja muhun laitetaan sen avulla jotain ainetta. Kuitenkaan puudutuksen alla tapahtuva pistäminen ei haittaa, esimerkiks nukutus ei pelota niin paljon (silti pelottaa), kun käsi on puudutettu enkä tunne sitä pistoa. Ja pystyn esimerkiks sitä kanyylia kattomaan ihan ilman ongelmia sen jälkeen.

 Mulle on pistetty rokotus viimeeks kutosella. Tästä tulikin pieni sota ysillä terveydenhoitajan kanssa, kun ois ollu jäykkäkouristusrokotteen aika... Aikani väiteltyäni sain tahtoni läpi ja se jätettiin pistämättä. Sain sen nyt keväällä sitten nukutuksessa, mikä oli järjetön helpotus mulle. Oon jo kauan himotellu lävistyksiä ja tatuointejakin haluaisin, mutta en tiedä miten se onnistuu. En tosin tiedä että pelkäisinkö sitä niin paljon, koska tavallaan siitä pistämisestä seurais kivaa ja se ois mulle mieluista. Toisin kun jotkut lääkärillä tökittävät neulat. Kaipa tuo selviäis vain kokeilemalla. 

 --------------------------------------------------------------------------

Tässä tais olla ne pahimmat meikän peloista! Onhan noita aikamoinen lista, ja kun mietitään että nuo on ne isoimmat, mistä on ns. eniten haittaa niin voi vaan arvata että niitä on vielä aika kasa, jotka ei niin pahoja ole tai ei häiritse niin paljon. 

Mitä te lukijat pelkäätte? Löytyykö jotain samoja asioita, kun mun listalta? Kertokaa, kuulisin mielelläni teidän tarinoita!

Hetki on kaunis, ja missä sä oot, siellä se on

Heh, lupasin kai postata eilen mutta se taas vähän jäi. Olin eilen koko päivän tosi allapäin, ja lähinnä makasin peiton alla kattoen HIMYMia ja syöden. Nyt on kuitenkin jo paljon parempi fiilis ja sain vähän mietittyä asioita. Kaikki siis valtakunnassa hyvin.

Lupasin tosiaan niitä kuvia postata siltä ylioppilasjuhla-päivältä. Taaskaan en jaksanu kameraa raahata enkä kuvannu ku oikeestaan itteäni mut... heh... ehkä se ei haittaa. Kertoohan tää blogi kuitenkin musta.

Välillä kyllä tän blogin pitäminen tuntuu suorastaan sanottuna tyhmältä. Mä täällä kirjotan mun mitäänsanomattomasta elämästä ja sit ihmiset vielä oikeesti jaksaa lukea sitä. En aina edes ymmärrä, että miksi. Ymmärtäisin jos matkustaisin paljon, olisin jotenkin erikoinen persoona tai postaisin paljon kiinnostavia asuja, mutta mikään noista ei sovi meikään niin jaksan hämmentyä uudelleen ja uudelleen. Vaikka tykkään itsekin lukea pelkkiä perusarjesta kertovia blogeja, enkä yhtään niitä mieti silleen että jaksaako perusarjesta lukea. Kyllähän siitä jaksaa. Tätäkin eilen mietiskelin, tuntuu että mun elämä on niin tylsää ettei se oo jakamisen arvoista ja sit alko masentaa kaikki ja siinä sitä sitten vellottiin pahassa olossa.

Mutta en myöskään halua lopettaa tätä. Vaikka mun elämäni ei ole kovin sisältörikasta, niin rakastan kirjoittamista ja varsinkin tälleen blogi-muodossa. Tätä ei tarvii aina ottaa niin vakavasti, mutta taas toisaalta tää on hyvä panostuksenkohde, kun alkaa tuntua siltä. Rakastan kommentteja, ja sitä kun huomaan saaneeni uuden lukijan. Se kaikki piristää, ja sekin varmasti on yksi syy miksi edelleen tätä kirjotan.

Ehkä tän blogin tylsyys vähentyis jollain teemapostauksilla. Mikä teitä lukijoita kiinnostais, mitä haluaisitte lukea tästä blogista? Kertokaa vähän, antakaa ehdotuksia!



Tässä kuvaa aamulta, ennen juhliin lähtöä. Ensimmäisessä Sulo tunki syliin niin päätin ottaa kuvan sen kanssa. Ton jälkeen se jäi makaamaan tohon peiton ja meikkien päälle, ja lopulta jouduin häätämään sen siitä koska se vaikeutti aika olennaisesti meikkaamista.

Tosta toisesta muuten puuttuu ripsiväri ja huulipunakin ilmeisesti. Hauska kontrasti näiden kuvien välillä, näytän omasta mielestä ainakin ihan eri ihmiseltä ku meikkaan... okei ehkä se johtuu osittain myös siitä että yleensä meikittömänä mulla ei ole muunmuassa kulmakarvoja, joten...



Pari selfietä, jee. Tos toises näkyy toi mun tukka aika hyvin! Toi puoli on siis kokonaan aika lyhyttä hiusta, ja toi toinen on sit leikattu silleen kerroksittain et heti korvan yläpuolelle on lyhyttä, ja sit se siitä pitenee. Tykkään paljon, varsinkin nyt pienen totuttelun jälkeen. Alkuun tää tuntu kyllä ihan liian lyhyeltä mutta nyt ei enää, tykkään tästä mitasta tosi paljon.

Ylipäätään oon rakastunut lyhyeen tukkaan ihan täysin. Omasta mielestä se sopii mulle älyttömän hyvin, en vois tällä hetkellä kuvitella itelleni muuta mallia. Vaikka vähän ajattelinkin kyllä et kesän jälkeen taas kasvattais, mut toisaalta ei houkuta pahemmin koska tää on niin helppohoitoinen. Pesee shampoolla, suoristaa ehkä yhestä kohasta ja vähän tupeeraa ja suihkuttelee lakkaa ja se siitä. Hiustenlaitto vie kaks minuuttia. En käytä enää ees hoitoainetta, muutenkuin ehkä kerran viikkoon semmosen yleisen sileyden ylläpitoon. Eikä nää mitään hoitoainetta vaadi, nytkin tossa leikatessa lähti about kaikki kuiva pois eli tästä ois tosi hyvä lähtee kasvattaa periaatteessa pelkkää kunnossa olevaa tukkaa. Ei tää tietenkään täysin kunnossa oo kun käytän muotoilutuotteita ja värjäilen mutta silti. Inhottavasti muuten näissä kuvissa kellertää, pitäis ostaa tuhkanvaalea väri että sais ton lopunki keltasen pois mut en oo saanu aikaseks kun ei tuo niin häiritsevä oo.

Jaksoin käyttää pitkästä aikaa huulipunaa! En yleensä tykkää käyttää sitä ku onnistun aina sotkemaan sillä noin puoli naamaa mut sain vähä aika sitten huultenrajauskynän niin heti onnistu paremmin. Jo oli aikakin 16-vuotiaana oppia huulipunan käyttö... Tottakai se nytkin syödessä ja juodessa tuhraantu mutta parilla vetäsyllä se oli taas kunnossa.



Tilasin tommosen perusmustan mekon H&M'lta ja se tuliki sopivasti juhlia edeltävällä viikolla. Tykkään tosta, se on tommonen perusmekko joka käy melkeen mihin vaan juhliin, ei oo liian juhlava muttei liian tavallinenkaan. Ainoo huono puoli tossa on kyl se et se on mulle semisti liian iso. Ei sillä, ihan kiva ettei oo täysin tiukka (peittää pömppiksen höhöö) mut esimerkiks tohon lantiolle jää tommoset pussit... ja nuo hihat on kanssa semisti löysät, kuten tosta toisesta kuvasta huomaa. Ahistaa koska tuo syö kaiken vyötärön pois näis kuvis ja näytän tasapaksulta makkaralta, hah. Ei se käytössä sentään noin iso oo! Ja toi oli ihan älyttömän pitkä, jouduin kääntää helmaa tonne sisään ja napsimaan sitä kiinni. Se oli oikeesti jonnekkin vähän yli polvien, vähän turhan pitkä mun makuun.

Toisessa kuvassa on miun serkku, Roosa.

Mut juu, laittakaa parannus-/postausehdotuksia tulemaan ja katellaan sitten et mitä niistä rupeisin toteuttaa! :)

Älä anna kenenkään kyllästyttää sinua hetkeäkään

Öö. Moi.

En tajua mihin hävis taas reilu viikko, mutta jotenkin kummasti se taas vaan valu pois käsistä. Hämmentää kyl et mihin tää into on nyt kadonnu, sillonku tein uuden blogin niin postasin monesti viikossa! Ehkä voisin vähän kesän kunniaks kiriä sitä tahtia takas. Ja vaikka kaivaa ton kameran tuolta lattialta... :D oikeesti, mulla ei oo _mitään_ käryä et missä se tällä hetkellä on.

Mutta joo. Alotetaan vaikka tästä uudesta ulkoasusta!! Oon jo pidemmän aikaa miettinyt että haluun tehä tälle jotain, ja nuo kaks sivupalkkia oli lähinnä se suurin into tän väsäämiselle. On niin paljon helpompi järjestää toiselle puolelle blogiin liittyvät jutut ja toiselle puolelle kaikki muu. Aiemmin on ahistanu etten tiiä miten haluun asetella nuo sivupalkit, mutta nyt on sekin ongelma ratkastu. Halusin myös jotain, mikä toimii ton taustan kanssa. Tää on kyllä aika kaukana siitä haaveillusta yksinkertaisuudesta, mutta.. pikkuvikoja!

En taaskaan oo tehnyt paljoa mitään. Oon majaillu iskällä paljon, siellä on tosi kiva olla. Ei sillä ettei kotona ois. Oon myös tehnyt kesäsuunnitelmia, tehnyt pakkauslistoja ja hakenut matkalaukun lainaan. Oon vartalokriiseillyt, laihuttanut, juossut verenmaku suussa, syönyt suklaata, itkenyt, nauranut, raivonnut ja lihonut kilon. Että se siitä laihtumisesta sitten. Ja vartalokriisikin on tiessään. Ahistaa jo kylläkin valmiiks kesän rannat ja bikinit, en vaan voi sille mitään. Mulla ei vaan ainakaan vielä riitä tahdonvoima tähän. Ehkä sitten joskus.

Ahdistaa koska haluan keikalle. Tänä kesänä ei pahemmin tuu keikoilla pyörittyä, seuraava suunnitelma on kai elokuulla. Herranjestas, siihen on ikuisuus! Mutta onneks tapahtuu paljon muuta, eli en kuitenkaan täysin ilman suunnitelmia oo kesää aloittamassa. Eikä aina tarvii suunnitelmia, elämä pyörii ihan kivasti ilmankin.



Tässä taas hieno esimerkki mun lämpimien kelien asuista. En vaan jaksa pukeutua, puen mahollisimman ohuet vaatteet päälle ja lähden. Tähän kun vielä yhdistää lähes poikkeuksetta meikittömän naaman niin ollaan aika lähellä mun arkityyliä. Oon vaan täysin laiskistunut itteni tähden, tai en ehkä laiskistunut vaan nyt pukeudun niinkuin haluan. Tykkään yksinkertasesti tyylistä.

Jääkiekon MM-kisatkin oli ja meni. Tapani mukaan pääsin koko hommaan sisälle vasta Suomen toisiks viimeisimmän pelin kohdalla, mutta pikkuvikoja...? Jääkiekon kattelu on kyllä oikeesti aika mukavaa. Siinä vaan istut ja syöt ja katot ku muut tekee kaiken työn.



Säät on ollu niin täydellisiä että huhhuh. On kokoajan niin lämmin ja semmonen rennon letkee sää, tuntuu et kaikki ihmisetkin herää eloon ja... ja... niin. Yksinkertasesti ihania säitä. Tekee mieli taas olla ulkona, talvella kun mua ei ulos saa sitten millään. Ei oo mukavaa kun varpaat ja sormet jäätyy.

Toi toinen kuva on otettu joskus viikko sitten aamuyöllä puoli neljä. Mulla on unirytmi ihan sekasin, niin nyt ei sitten paljoo enää nukutakaan...! Inhottavaa varsinki iskän luona, kun mulla ei oo mitään pimennysverhoo niin herään kuudelta siihen että aurinko paistaa silmään. Myös Sulo tykkää nykyään tulla herättämään mut, se hyppää mahan päälle ja jossen siihen reagoi niin se tulee istumaan puoliks naamalle ja työntää kielen korvaan. Kiitti. Ja se tosiaan tekee ton aina joskus aamukuuden kieppeillä... Tänäänki se tiputti mun puhelimen yöpöydältä että heräisin. Ääliö koira sanon miä.



Käytiin eilen Pieksämäellä juhlimassa serkkua joka sai valkolakin eilen. Oli mukavaa nähä sukulaisia, kerranki jossain ilosessa juhlassa! Oli muutenkin tosi rennot juhlat, syötiin kakkua ja naurettiin. Serkku sai heti alkuun pikku kylvyn, kun setä kaato sen niskaan vahingossa tarjottimen, joka oli täynnä skumppalaseja jotka oli täynnä Pommacia. Luojan kiitos ees lasit oli muovia, mutta kaks mun vieressä istuvaa serkkua oli kyllä läpimärkiä. Vältin ite tilanteen silleen 5 sentin mitalla, oon onnellinen siitä :D Mut siitäkin sit selvittiin pienen kuivausoperaation jälkeen.

Otin kuvii eilen jonkun verran ja voisin niitä postailla itseasiassa vaikka huomenna. En halua tehä tästä postauksesta hirveen pitkää, koska oikeestaan pääasiassa tulin vaan kertomaan tästä uudesta ulkoasusta mut vähän venähti taas, hups...

Mitäs mieltä ootte tästä? Kertokaa kommenteissa! Ja myös jos joku ei lataudu kunnolla/näyttää epäselvältä/tausta ei näy niin sanokaa, koitan korjata asiaa :)