But if I had your faith, Then I could make it safe and clean

Terve ja heipähei!

Oikeesti, joka kerta kun kirjotan noin tai toi lukee jossain, luen sen Salkkareiden Ismon äänellä.....

Taaskaan elämässä ei ole tapahtunut mitään jännittävää. Mutta toisaalta se ei haittaa mitään, oon silti hurjan onnellinen. Ilman syytä, harvinaista! Elämä vaan on kivaa.

Kuumottaa muuten aivan helvetisti, mulla on ens viikon tiistaina pääsykokeet..... Merkonomiksi siis hain. Ahistaa koska joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, kaikki uudet ihmiset jne. En tunne ketään joka ois menossa sinne. Ei lohduta hirveesti, varsinkin kun oon vielä niin kova jännittämään tällasia asioita. Mikkelinkin pääsykokeissa viimekeväänä olin ihan paniikissa vaikka siellä oli tuttuja vaikka kuinka paljon.

Muutenkin tuntuu että tässä tapahtuu nyt turhan paljon samaan aikaan. Parin viikon päästä on taas se nukutushoito.... Oikeesti mä en halua sinne uudestaan... Se viimekertanen paniikkikohtaus leikkaussalissa ja sen jälkeiset kurkku- ja nenäkivut (kiitos hengitysputken...) riittäis jo mutta kun eiiii. Suutun jos joudun sinne kolmannen kerran. Minähän en kesällä aikaani vietä tuolla. Okei sinänsä oma vika, jos oisin ollu aikoinani reippaampi hampaiden hoidossa niin en nyt joutuis tuonne...



Oikeesti mua ärsyttää tää mun ikuisuuden kestänyt ujouslässytys. En oikeastaan haluis olla ujo. Haluisin nytkin tutustua niin moneen uuteen ihmiseen MUTTA EI. en uskalla mennä puhumaan.
Ahistaa muuten kun ihmiset ei tajua sitä että ei ujoudesta pääse noin vaan eroon. "No yrittäisit edes!" no minkäs teet kun suusta ei vaan tule sanaakaan ja ainoo ajatus on se että pääsispä vaan nopeesti pois täältä.

Tein tänään btw maailman parasta safkaa. Josta mulla ei ole kuvaa, oon huono bloggaaja :( Oon muutenkin laiskistunut kameran käytössä ihan älyttömästi, se on lojunu varmaan kuukauden koskemattomana tuolla vaatteiden seassa lattialla (... juuh)... Ois varmaan hyvä kaivaa se pois sieltä ja lähteä vaikka ulos kun ei muuta keksi. Yksinoleminen tympii, se tympii niin paljon että oksettaa. Mutta minkäs teet kun ei ole turhan paljon ihmisiä joihin turvautua. Kaipaisin vähän jotain jännitystä tähän elämään, ylipäätään ihmisen/ihmisiä joiden ansiosta tekis mieli tehdä itelleen jotain ja astua tuosta ovesta ulos. Päivät kuluu hitaasti kotona ollessa. Ootan sitä kun tyyppien kesälomat alkaa ja kaikilla on enemmän aikaa.



Mun naama on niin hämmentävä, sitä on tosi vaikea meikata. Mun silmät on keskenään ihan erilaiset. Toisen luomi roikkuu ja toisen ei. Koitappa sellasiin tehdä rajaukset jotka näyttäis edes jotenki samalta... Ja sama kulmien kanssa. Niiden kanssa saa olla ihan supertarkka koska mun kulmakarvat on oikeesti keskenään eri tasolla. Eli ihan turha piirtää niiden mukaan.... Mutta silti oon entistä enemmän alkanut pitää omasta naamasta. Vaikka siinä onkin virheitä, iho on epätasasempi kun perunapelto niin mitäpä sitten. Oon kyllästynyt olemaan se epäitsevarma luuseri. Ja tähän tulee nyt muutos, olen sen päättänyt. Anteeks muuten että puhun kokoajan tästä, mutta tää on mulle tärkeää!

Oon tehny tänään aikamoisen nostalgiatripin aina vuoteen 2008 asti. Menin nimittäin Aapelin ihmeelliseen maailmaan ja luin kaikki mun blogimerkinnät. Nita vuonna 2008 oli "kovaa esittävä emo/ernu, joka kuitenkin on sisältä romantikko" ja niin edelleen.. Voitte vaan kuvitella millanen häpeäaalto sieltä iski vasten kasvoja. En varmaan ihan heti oo avaamassa sitä sivua nostalgisoituakseni, en kestä enää.

Oikeesti mun pitäis keksiä jotain hyviä postausaiheita. Tämmönen päätön lörpöttely tuskin kiinnostaa ketään.. ! Noh, palataan toivottavasti pian. Heihei ♥

On sanat sanoja vaan, kunnes ei oo mitään sanottavaa Ja rakkaus repii meidät kappaleiksi taas

Moi!

Oon ollut kuluneena viikonloppuna oikeesti _naurettavan_ onnellinen. Vaikkakin sain aikamoisen nuhan ja tällä hetkellä epäilen vakavasti että mun korva on tulehtunut, niin siitä huolimatta mulla oli ihan älyttömän hauskaa. Venla oli käymässä ja noh.. Se vaan on ihminen, kenen seurassa voin olla täysin luonnollinen eikä se ahdista mua millään tavalla.

Lähinnä hölläiltiin vaan (meille tyypilliseen tapaan...) mutta lauantaina raahauduttiin jopa kaupunkiin! Lähinnä ostamaan tarvikkeita yhteen projektiin mutta myös tappamaan aikaa. Meistä ei ole kuvia kahta superkaunista kuvaa enempää...



Ollaan aika fabulous.

Eilen oli ihan superihana sää!! Oli tosi lämmin, tarkeni shortseissa, t-paidassa ja nahkatakissa kevyesti. Välillä piti ottaa nahkatakkikin pois koska tuntu tulevan kuuma ympäriinsä kävellessä. Oli niin ihanaa istua Mäkkärin edessä t-paidassa, auringon paistaessa ja pirtelö kädessä.

Mulla oli eilen myös ihan tosi hyvä naamapäivä. Eli selfieitä tuli otettua aivan helvetisti liikaa, ja ihan liian moni niistä onnistui. Pitkästä aikaa tuntu siltä että näytän omaankin silmään viehättävältä, jopa muutenki kuin kuvissa! Täytyy myöntää että itsetunnolla joka möyrii välillä pohjamudissa niin tää on oikeesti positiivinen asia. Vaikka mä ja oma ulkokuori ei vielä ollakaan parhaat kaverit, niin suunta alkaa olla jo oikea.

Oon niin satavarma että oon löytänyt vihdoin sen hiusmallin, joka mulle parhaiten sopii. Mulla on aina ollut ongelmia sen kanssa, että omasta mielestä mun pää näyttää hassun suurelta muuhun vartaloon verrattuna jos hiukset on lätässä. Joten, kun tukka oli pidempi, niin mulla oli aina hirveät ongelmat koska hävetti lähteä ulos talosta hiukset päätä pitkin. Lyhyen tukan kanssa ongelma on ratkaistu, koska kun herään niin usein mun hiukset on oikeesti hyvin! Parin lakkasuihkauksen jälkeen ne näyttää siltä, niinkuin niihin olis käytetty aikaa enemmänkin. Muutenkin koen näyttäväni paljon enemmän iteltäni. Ja oon ihan varma että näytän vanhemmalta lyhyellä tukalla, lyön vaikka vetoa!!!



Oon nykyään ihan tyytyväinen siihen, että olen minä. Oon oppinut kääntämään heikkoudet vahvuuksiksi. En enää katso itteeni niin kriittisesti kuin ennen. Aiemmin peiliin katsoessa yritin väkisin löytää virheitä. Jos vaatteet oli kivat niin naamassa oli vikaa, jos naamassakaan ei näkynyt virheitä niin sitten tukassa mätti jokin. Tää on mulle iso askel, varsinkin vartalon osalta. On ihanaa tuntea olevansa itsensä kanssa okei. Varsinkin kun en muista milloin viimeeks oisin ajatellut näin. Tuntuu että tää sään lämpeneminenkin auttaa tähän, ei tarvii hautautua miljooniin vaatekerroksiin vaan voi pukeutua kivasti. Tottakai vois kerrospukeutumisenkin toteuttaa kivasti mutta mun mielipide on se että asusta tulee x1000 kivempi lyhyillä lahkeilla tai hihoilla.

Oon kirjottanut tätä jostain seittemästä asti (kello on puoli 10), ehkä on kaikkien eduksi että jatkan tätä myöhemmin. Palaillaan pian, viettäkää hauska loppupääsiäinen! ♥

For too long you've rolled the dice but you can't control me

 Eli siis. Oon pitkään YouTuben puolella seurannut eri vlogaajia ja tuntuu että joka toinen on tehnyt tämän niinsanotun 'Ekat kerrat'-haasteen. Rupesin googlettelemaan, että onko tää kovin suosittu ilmiö myös blogien puolella ja ilmeisesti on! Kauan oon halunnut tätä tehdä mutta koska videolla puhuminen ei tule kuuloonkaan niin saatte tämän nyt näin blogimuodossa, olkaa niin hyvät.

Jokainen siis varmaan tietää haasteen idean. Haastan tähän jokaikisen blogin lukijan, joka omistaa blogin!

Ensimmäinen sana
-Tylsästi 'äiti'.

Ensimmäinen paras kaveri
- Ykkös- ja kakkosluokan välisenä kesänä tutustuin Ronjaan. Syksyllä tajusinkin että se oli mun luokalla ja sit siitä tulikin mun ihan lemppari frendi.

Ensimmäinen lemmikki
-Meillä on ollut lemmikkejä mun syntymästä asti, mutta ensimmäinen "oma" elukka on ollut vuohi Aurora ja ankka joka oli nimetön/jonka nimeä en juuri nyt muista. Muistan bonganneeni kanalasta (kanat ja ankat sekasin) ankan munan ja kysynyt äidiltä luvan pistää sen hautomakoneeseen. Sitä piti käännellä ja välillä suihkuttaa vedellä jne, joten äiti suostu koska ei se uskonu että muistan hoitaa sitä. Eräs aamu äiti avas hautomon oven ja siellä oli kuin olikin pikkuinen ankka :D siitä tuli heti mun bestis, se juos mun perässä pitkin pihamaita kun ajoin potkulaudalla ympyrää. Se ei pelänny meidän viittä koiraa eikä koirat tehny sille mitään. Eräänä iltana se sitten seuras mua sisälle asti, ja äiti otti sen joka yö kesän ajan yläkerran vessaan asumaan. Sieltä mä aamuisin sen hain leikkimään. Hauskaa kun muilla oli ala-asteella ehkä oma hamsteri mutta mullapa oli vuohi ja ankka...
 


Ensimmäinen pelko
- Pimeää oon pelännyt pikkutytöstä asti, ja myös muumien mörkö menee tähän samaan sarjaan. Muistan myös pelänneeni yhen lapsuudenystävän isää aivan helvetisti, tiedä sitten miksi.......

Ensimmäinen luokanopettaja
- Eskarista ykköselle mua opetti eräs Tuula. En kuitenkaan laske sitä sinänsä luokaks koska mun luokalla noina vuosina oli mun lisäks kolme oppilasta, ne oli kaikki poikia ja vuoden vanhempia :D #kyläkoulujutut
Sitten meidät siirrettiin Rantakylään kakkoselle (ja koko loppu peruskoulun ajaksi) ja siellä mua opetti Jaana Suurhasko 2lk-3lk puoleenväliin. Muistan että tykkäsin siitä ihan sikana, itkin kun se lähti pois ;__;

Ensimmäinen tänään lähetetty tekstiviesti
- Lähetin Essille että "missä ootte?"

Ensimmäinen puhelin
- Voihan, ei mitään muistikuvaa. Semmonen Nokian kapula kuitenkin mihin sai ostettua niitä järkyttäviä vaihtokuoria.

Ensimmäinen video tubessa/postaus blogissa
- Oon ladannut YouTubeen tasan yhden videon, se on kuvattu 2010 ja mä ja mun frendi tanssitaan siinä. Sattuneista syistä en linkkaa sitä tähän... :--D ekasta blogipostauksesta ei oo mitään muistikuvaa koska se on tyyliin vuodelta 2008, kaksi blogia sitten.

Ensimmäinen tilaamani henkilö/seurailemani blogi
- Ymmärsin YouTubessa tilaamisen idean vasta joskus syksyllä, joten ensimmäinen tilattava taisi olla PewDiePie. Ja tilattuna on edelleen! Eka seurailema blogi oli joko jonkun kaverin tai erään ernufoorumilaisen.

Ensimmäinen iso/kallis ostos
 - En tosiaan muista millon oisin itse ostanut jotain isoa/kallista... Rippirahoillakin tilasin korkkarit jotka jouduin myöhemmin myymään koska liian suuret. Mutta ostin joskus täyttäessäni 11(?) Sony Ericssonin luurin. Se oli oikeesti hieno musiikkipuhelin. Sitten Kesämaassa meidän vene karkas ja lähdin kahlaamaan uimashortsit jalassa perään. Puhelin taskussa. Ja sitä ennen heitin sen seinään hormonien hyrräämisen toimesta.

Ensimmäinen ulkomaan matka
-Ensimmäistä kertaa kävin oikeasti ulkomailla ihan maissa asti 2012 syksyllä Tallinnassa. Sitä ennen oon käynyt Ruotsin satamassa vuonna x, mutta en sinänsä laske sitä... Hävettää.

Tätä oli muuten hauskaa tehdä! :D kivaa muistella tommosia juttuja mitä ei yleensä tuu hirveesti kelattua. Jos joku saa aikaseks tehdä saman niin linkatkaa se kommenttiboksiin, haluan käydä lukemassa! Palataan toivottavasti pian, mun H&M'n tilaus pitäis tulla parin päivän sisään joten jos niitä sitten...? 

Mä tiedän nuoren naisen, joka sängyn pohjalla Lenus kahta päivää vajaat kuusi kuukautta

Tuijotteli seiniin ja kahlas netissä
Vajos outoon uneen vaikka oli hereillä

Psykoosista selvittyään käski itseään
Maailma on avoin, etkä tahdo hämärään
Nyt peseydyt ja pukeudut ja kaupungille meet
Herkistynyt mieli huomas sävyt muuttuneet

 Samuli Putro - Arktiseen Limboon

Heh, moi.

Mä en tiedä että mikä siinä oikein on, etten saa itteäni tän blogin pariin sitten millään. Mutta ei sillä, tuntuu että elämän muutkin osa-alueet on jääny ihan samalla tavalla taka-alalle, T: en ole nähnyt huoneeni lattiaa kolmeen kuukauteen....

Enää en ole edes allapäin eli sitä en voi syyttää. Tuntuu vaan että tää kotona istuminen ja kaikki tekemättömyys vie kaikki voimat. Perseestä olla 16, mistään ei saa duunia tai ainkaan sellasta mistä sais rahaa. Oikeesti voisin vaikka siivota 8 tuntia joka arkipäivä kunhan ei tartteis istua himassa.

Eli toisinsanoen, olen viettänyt suurimman osan ajasta kotona likaisena yökkärin syövereissä. Välillä astun ulos huoneesta laittamaan ruokaa tai saatan kävellä viiden metrin matkan hakemaan postin. Hurjina päivinä käydään Kiiran kanssa lenkillä, tai saatan vaikka kävellä kauppaan ostamaan suklaata. Leukoihin sattuu koska syön purkkaa kokoajan. Ja vatsa kiittää koska syön suklaata kokoajan... Minkä minä sille voin että se on niin hyvää??? Hei, kyllä mä kävin iskällä, näin kerran Minjaa ja Roosaa, olin kaupungissa tunnin (jona aikana näin Jennaa 15 minuutin ajan) ja käytiin äidin ja siskon kanssa Buffassa. VAU, aikamoinen saavutus.

Ok, on mulla oikeasti yksi syy minkä takia en oo jaksanut liikkua kotonta. Mulla on ihan törkee ulkonäkökriisi. Haluaisin vaihtaa hiusmallia, mutten tiedä minkälaisen tukan tahdon. En myöskään vieläkään oo löytänyt tuotetta, jolla saisin tämän ylisileän ja tosi hyväkuntoisen (! en ois uskonu ikinä sanovani näin omasta tukasta :D) tukan jollain tavalla kuosiin. Oon muuten hämmentynyt tän letin kasvutahdista, sen jälkeen kun vetäsin mustan värin päähän meni noin kuukausi niin mulla oli jo parin sentin juurikasvu.


Pielavedellä ollessa päätettiin alkaa tonkia valokuva-albumeita. Sen lisäks että löydettiin isästä ja sen veljistä monia kuvia ala-asteelta valmistujaiskuviin, löydettiin kuvia meistä. Minä oon ollu kovin kuvauksellinen lapsi.... Oikeesti joskus lupaan pistää mun lapsuuskuvan ja isän koulukuvan vierekkäin, ei nimittäin voi erehtyä että kenen pentu on kyseessä. Kerran mun kaverin veli (isän työkaveri joka ei ikinä ole nähnyt mua) näki mun kuvan ja oli heti "Eikös tuo ole Tickin tyttö?" Niih...

 Hiusten lisäks mulla on ihan hirveä naamakriisi. Vihdoinkin uskalsin alottaa Basironilla pesemisen vakituisesti (aiemmin se heitti hirveet reaktiot päälle, naama turpos ja punatti ja kirveli... kivaa) ja sehän siis syväpuhdistaa ihon: ensin puskee kaiken paskan pinnalle, kuivattaa siitä syntyvät finnit ja ehkäisee sitten epäpuhtauksia siitä eteenpäin. Voitte vaan arvata kuinka kauniisti naama kukkii tällä hetkellä.... Tänään hävetti mennä ihan tohon kylälle lähikauppaan, vaikka yleensä juoksen siellä ilman meikkiä ja tukka pystyssä. No mutta, ehkä tää tästä tasottuu pian. Jossei tasotu niin pitää varmaa käydä jonkun ovella pesäpallomailan kanssa...

JA VIELÄ. Mulla on aivan helvetillinen kriisi mun vaatekaapin kanssa. Saatan tunnin istua huoneen lattialla vaatteiden keskellä ja märistä koska en löydä mitään kivaa. Okei vois helpottaa jos ne ois helpommin jossain kun lattialla (miten ois vaikka esim. vaatekaappi?) mutta silti tästä ei tuu nyt kyllä taas yhtään mitään. Helpompi vaan lojua pyjamahousuissa ja topissa, ei tarvii miettiä vaatteita. Onneks tilattiin just mamman kanssa mulle muutamat uudet kuteet niin pääsen taas pukeutumaan kivasti ♥


Oikeesti oon viimeaikoina käyttäny tota raitapaitaa ihan liikaa. Helvetti.

Kaikenkaikkiaan mulla on kuitenkin kaikki hyvin. Mulla on kivoja ystäviä (vaikka kaikki asuukin kaukana, nyyh), kaikkea sopivasti, alan olemaan tyytyväinen itseeni kaikesta huolimatta, rakastan mun lyhyttä tukkaa. Oikeastaan mä olen juuri nyt aika onnellinen. Hassua, siitä on aikaa. Kaikesta voi päästä yli ja parasta on iloita pikkuasioista. Kaunissanaisista lauluista ja siitä että jouduin ostamaan aurinkolasit (se on positiivinen merkki koska se kertoo auringosta. Ilman laseja saan törkeen migreenin koska siristely käy samantien päähän...) Herranjumala, mua alkaa hymyilyttää tätä kirjottaessa! Oi jumalauta, sisäinen negatiivisuus, kumpua jo esiin, tää on sairasta.

Nyt jatkan Samuli Putron ja Anssi Kelan luukutusta ja HIMYM-maratoonia (kaksi kautta 4 päivässä, taitaa olla uus ennätys...), oon ihan kohta yhdeksännessä kaudessa enkä tosiaan tiedä mitä teen elämällä kun tuo ohjelma loppuu. Se vaan on paras. Voin kirjottaa tästä joskus enemmänkin! Mutta nyt, heihei. Ja olkaa onnellisia, kaikilla on siihen joku syy.