Mis on kaikki ne jotka haluu irrotella ja olla pois öitä?

Lukijat, minusta on tullut virallisesti laiska.

Siis oikeasti, kattokaa nyt tätä blogiakin! Postaustahti on niin laiska, että vois kuvitella että mulle jopa tapahtuis jotain. Mutta ei, ei yhtään mitään sitten ikinä. Älkää lapset ikinä keskeyttäkö koulua, luulin että tää ois hauskaa vaan chillailla kotona ja olla lusmu mutta tää alkaa olemaan kirjaimellisesti perseestä. En saanu kesätöitä joten vietän kesän samaa rataa... Jos en pääse syksyllä kouluun niin tapan jonkun. Ihan tosissani olen.

No mutta, miten mulla oikeen menee? Ei oikeen mitenkään. Ei koulua, ei töitä, ei rahaa eikä oikeen kavereitakaan. Tai kai niitä ois jos vaivautuisin poistumaan neljän seinän sisästä jonkun luo, mutta se tuntuu työläältä. Kynnys spontaaniuuteen on noussut ylitseääsemättömäksi, ja oonkin huomannut noiden pari postausta aiemmin puhuttujen mahakipujen pahentuneen huomattavasti. Ja sitä myöten kynnys lähteä kasvaa taas. Ja kierre onkin täysin valmis, helvetti.

Bloginkin kanssa menee huonosti, en oo tarttunut kameraan kunnolla sitten jouluisen puhelimen oston jälkeen. Hiton kädenjatke, syrjäyttää kameran täysin. Ärsyttää myös blogin ulkoasu, haluaisin siitä monta kertaa simppelimmän mutta tarviin sitä ennen kivan naamakuvan tohon sivuun, ja siihen tartteisin jonkun kuvaamaan. Tai ylipäätään saisin itteni meikkaamaan, en oo tainnu sutia naamaan puuteria ja ripsaria kummempaa kuukauteen... :---D

Toivon niin paljon että asuisin jossain muualla, vaikka Helsingissä tai Tampereella. Siellä ois kokoajan seuraa eikä tekemisen puutetta about koskaan. Tietäisin kokoajan jonkun, jolle soittaa ja jonka kutsua kylään. En edes pääse South Parkkiin eli en tiedä millon nään frendejä seuraavan kerran.... Kesäkuussa kaikki rahat pitää säästää sinne Turkkiin. Mua muuten jännittää se jo ihan älyttömästi! Kuolen varmaan lentokoneeseen lol mutta on se sen arvosta. Oon jo alkanu haalia tavaraa sinne, ostin bikinit mitä kehtaan käyttää. Ne on korkeavyötäröiset perusmustat. Ahistaa kyllä koska se alaosa ei ollu niin korkea kun halusin, se ei piilota kaikkea ylimäärästä.. mutta en tiiä mitä oikeen bikineiltä odotin, tuskinpa löytäisin mistään semmosta kokovartalokondomia joka peittäis jokasen läskin.



Päätin värjätä itelleni kesätukan ja nyt oonkin sitten onnellisesti blondi. Yllätyin siitä kuinka yksinkertasesti ja _siististi_ tää oli hoidettavissa tällä kertaa, ei menny ku kolme blondausta ja yks natural blonde sävy. Ainoo et haluisin tästä semmosen kylmän blondin, nyt tää on semmonen luonnonkeltanen. Muistelen lämmöllä sitä viimekertaa, kun kulutin varmaan 6 vaalennusta ja pullollisen hopeashampoota siihen tukkaan eikä se keltanen lähteny siitä silti sitten yhtään millään. Kyrsi niin paljon että vetäsin tukan violetin kautta pinkiks ja siitä punaseks ja sit lyhensinki jo.

Lyhentämisestä puheenollen, leikattiin mulle kesätukka äitin kaa! Tää on nyt oikeasti aika helvetin lyhyt paitsi päältä jätettiin pidemmäks. Muuten tykkään mut tää kusahti takaa yhestä kohasta aika lailla mutta noh se on semmonen kohta että sen saa suoristusraudalla korjattua aina... Mut aaah oon niin tyytyväinen et tää on taas lyhyt, mullahan oli takatukka venähtäny melkeen samaan mittaan ku mitä se oli sillon ku sen lyhensin. En tajua miten se sen teki, KOLMESSA KUUKAUDESSA... :DD Järkyttävä tahti siihen verrattuna et aiemmin mun tukka ei kasvanu yhtään koska hirveet rasitukset, jokapäivästä suoristamista ja siihen päälle vielä tää mun hyvin harkitseva ja kevyt värjäystahti heh. Nyt en sit tiiä mitä teen tän jälkeen, ois kiva kasvattaa tätä nyt ja näin mut saa vähän nähdä, lyhyt on siitä kiva et mulla on tosi taipuva hiuslaatu niin tälle ei tarvii tehä mitään ennen lähikauppaan lähtöö mut aiemmin sai taistella ikuisuuden ilman et tukka sojotti joka ilmansuuntaan.



Tämmösiä on mun asut varmaan koko kesän, en ikinä lämpimällä jaksa pukeutua oikeesti järkevästi. Nytkin makaan löysässä pitkähihasessa ja shortseissa tuulettimen edessä. Josta ei muuten oo mitään hyötyä, koska se kierrättää kokoajan samaa lämmintä ilmaa. Naminami, kivaa. Yritin pitää ikkunaa yön yli auki mutta vitut siitä mitään hyötyä ollu, oli varmaan kuumempi ku näin päivällä. Ilmastointi ois kiva. Muuten, hauskaa, ettei meidän hotellilla Turkissa oo ilmastointia muuten kun lisämaksusta. Sovittiin kyllä reissuseuran kanssa että maksetaan siitä, voin kuvitella mikä kuumuuskuolema tulis siellä kahden muun ihmisen kanssa pienessä huoneessa.

Eilen ukkosti täällä, ihanaa kesän eka ukkonen! Rakastan tota jytkettä ja pauketta, vois vaan ukkostaa koko kesän ja sataa kaatamalla. Oikeesti se ei haittais mua yhtään, rakastan lämpimiä kesäsateita ja sillon ei oo ees tukahduttavan kuuma, niinku nää pari päivää on ollu. Lähin eilen kauppaan hakee sipsejä, ja kotiin tullessa tuntu lähinnä siltä että uin siinä hiessä... Oon tosi helposti hikoilevaa sorttia, varsinkin naamasta nii tää kaikki on mulle yhtä tuskaa. Tykkään siitä ku lämpö pyörii kahessakympissä tai vähän alle, mut tää lähemmäs 30 on jo ihan liikaa. Tossa kuvassa muuten Kiira ihmettelee ukkosta, ihme ettei se pelkää yhtään! Aiemmat koirat pelkäs muistaakseni jonkun verran, ainakin Vilma.

Tuntuu että on niin paljon asiaa, mutta niin vähän aikaa kirjottaa. Tekis mieli sanoa kaikkea muttei toisaalta mitään. Toivon et tänäkin vuonna mulla ois joku joka pakottais mut mukaan moneen, en aina istuis kotona leikkimässä tylsää. Muistakaa nauttia kesästä, MUTTA EI LIIKAA. Kukaan ei saa hukkua tai muuta vastaavaa, ja muistakaa juoda sitä vettä, koska ulkona on kuuma. Ja älkää polttako itteänne tai saako auringonpistosta. Kyllä, olen kaikkien äiti ja huolehdin teistä jokaisesta. Ainakin melkein.

ps.

nauroin tälle niin paljon liikaa.

Now you shine, you're beautiful You're unbreakable

Moi taas!

Vähän on tullu laiminlyötyä blogia koska tässä on ollu vähän kaikkea muuta.

Oltiin ainakin käymässä isän kanssa Pielavedellä ukin luona, oli kivaa! Vietiin ukille synttärilahjaksi suklaata, syötiin hyvin ja vietettiin aikaa sukulaisten kesken. Oli kivaa kun taas oli noin iso porukka koossa, kaikki sedät oli siellä ja serkuistakin puuttu vaan yks. Oon siitä harvinainen tapaus että viihdyn TOSI hyvin mun sukulaisten kanssa. En tiiä mistä se johtuu mutta se on mukavaa. Ja sama asia on iskän sekä äidin sukujen kanssa, vaikka äidin sukua huomattavasti harvemmin näänkin.

Ehti tähän väliin myös mahtua ne pääsykokeet Kuopiossa. Voin sanoa että oli valehtelematta elämäni kuumottavin tilanne, olin nimittäin ensimmäistä kertaa kokonaan yksin kaupungissa, jossa en osaa kunnolla liikkua. Eikä mulla ollut mitään käryä koulun sijainnista. Onneks puhelimessa oleva Maps pelasti mut eksymiseltä. Jotain hyötyä älypuhelimesta, oisin ilman sitä ollu oikeesti ihan täysin hukassa.

Hah tuntuu että tässä välissä on tapahtunu paljon kaikkea... Myös se nukutus. Se meni oikeastaan paremmin kun viimeeks, puudutuslaput ehti vaikuttaa kauemmin ja sain vahvempaa esilääkettä joten paniikki ja kädessä tuntunut pisto oli kokonaan poissa. Oli kyllä jännä, mut on nukutettu elämäni aikana varmaan 6 kertaa jossei enemmän, mutta tällä kertaa tuli ensimmäisen kerran paha olo heräämisen jälkeen! Heräsin siihen kun lääkäri tuli vierelle kertomaan miten nukutus ja hampaidenpoisto kulu ja koitin inistä happimaskin alta "oksettaa..." meni varmaan puol minuuttia ennenku kukaan tajus mitä sanoin :D sain sit suoraan kanyyliin pahoinvointilääkettä ja sammahdin uudestaan heti. Nukuin tosi myöhään, siivoojat oli jo tullu siivoomaan osastoa kun mä vasta tein lähtöä. Kotiintulo oli yhtä helvettiä, autossa alko taas oksentaa ja meinasin monesti käskeä äidin pysähtyä. Samalla kuitenkin pelotti koska mulla oli kuitenkin suussa vasta tikattuja haavoja...



Tosiaan, syöminen oli pari päivää vähän hankalaa ja suu oli aivan helvetin kipeä. Mulla myös turpos toinen puoli naamasta kauniisti...



Mitä minä sanoin... :-----D

Ja sitten oli Euroviisut. Tää on mainitsemisen arvoista, koska jaksoin pitkästä aikaa katsoa ne kokonaan. Ja voitto meni NIIIIN oikeelle ihmiselle, Conchita on niin upea että en kestä. Miten joku voi olla niin kaunis? Musta on ihanaa että se voitti. Vaikkei ehkä tommonen yksittäinen juttu ohjaa Eurooppaa kohti suvaitsevaisuutta, niin se merkitsee paljon. Siinä vaiheessa kun Conchita julistettiin voittajaks niin täällä alko hirvee pillitys, se biisi oli loistava. Hämmennyin niin paljon siitä että se sai Venäjältä ääniä! Tai ylipäätään uskonnollisilta mailta. Onneks Suomi antoi sille 12 pistettä, ne meni täysin oikeaan osotteeseen.

En oikeen ymmärrä sitä kun ihmiset puhuu että hän voitti vaan partansa takia. Voihan se olla osa sitä mutta olihan se biisikin oikeesti loistava, ei sitä perusviisu-ulinaa vaan mahtipontinen ja tyylikäs. Lavaesiintyminen oli just niin täydellisen pelkistetty, ja se sopi tohon kappaleeseen. Eikä Euroviisut oo muutenkaan aikoihin ollut pelkkä laulukilpailu, luuleeko joku että Lordi ois voittanu jos ne ois ollu esiintymässä ilman pukuja? Ne hirviöpuvut ihmisiä houkuttaa, niinkuin ylipäätään kaikki erilainen.

On muuten kierolla tavalla aika hauskaa, että Conchita on kauniimpi kun tämän vuoden Miss Suomi... :DD

JA AINIIN!! Varattiin siskon kanssa matka Turkkiin ens kuussa, mua kuumottaa lentokoneeseen joutuminen nyt jo aivan älyttömästi... En ehkä selviä. Kivaa päästä ulkomaille ensimmäistä kertaa kunnolla!

En edes keksi tälle kunnon otsikkoa.

Ajattelin nyt kirjoittaa jostain, mitä oon pyöritellyt mielessä hiukan pidempään. Toisaalta tää tuntuu liian henkilökohtaselta, mutta toisaalta haluan jakaa tän kaikkien kanssa ja ehkä löytää muutaman kohtalotoverin...? Hah ja anteeks etten keksiny kuvitukseks muuta kuin jotain ikivanhaa.

Mua on jo useamman vuoden vaivannut vähän outo vaiva; mä saan aivan järjettömiä vatsakipuja, välillä kramppeja, kun olen lähdössä johonkin. Kaikki alkoi Mötleyn keikasta kesällä 2012. Muistan sen kun lähdettiin äitin kanssa ajamaan kohti rautatieasemaa hakemaan Venlaa ja Essiä... Sitä on vaikea unohtaa. Makasin etupenkillä kaksinkerroin ja melkein itkin. Kuitenkin se helpotti sen jälkeen kun tytöt oli kyydissä ja oikeastaan unohdin sen. Pistin sen sen piikkiin että no, ollaan lähdössä kattomaan mun kolmea lempibändiä ja näin, ei kai ihme jos jännittää. Oon tosiaan aina ollut semmonen että jos mua jännittää niin mun vatsaan alkaa koskea samantien. Mutta hämmästyin kyllä siitä, että koskaan se kipu ei ollut ollut näin kova ja semmonen.. pakottava. Voi varmaan kuvitella, että se kipu ei ollut ihan pieni, sillä olin valmis jättämään koko reissun väliin, ja oisin varmaan ollu lähtemättä jossei suunnitelmassa ois ollut mukana kahta ystävää ketä en olis voinut todellakaan feidata.

Tosiaan, sivuutin koko asian hetkeksi ja luulin sen johtuvan täysin jännityksestä. No, alkoi puhumaan vähän muuta kun joka aamu Kaisaniemeen lähtiessä kavereita moikkaamaan alko sama juttu uudestaan. Helvetinmoinen vatsakipu, tuntuu että oksennus lentää ja huippaa. Paha olo kesti koko päivän ja varsinkin iltaa kohti mentäessä tuntu siltä että mä kohta oikeasti kuolen. Ja kummasti kuitenkaan itse keikkaa ennen kyseistä mahakipua ei tullut, vaan se tyypillinen 'kutina' vatsassa mikä tuli aina ennenkin jännityksestä. Hämmästelin tätä koko reissun, en ollu ikinä kärsiny vastaavasta ja oikeasti vähän säikähdinkin.



Lähdin saman kesän heinäkuussa kaverin kanssa Helsinkiin. Kaveri meni duuniin kahdeks ja puoleks viikoks ja mun piti olla se aika sen kanssa siellä. Taas sama juttu lähtiessä, autossa pidättelin oksennusta ja nukuin koko junamatkan muovipussi kainalossa. Mutta tällä kertaa se kipu ei hellittänykään siihen kun oltiin perillä, vaan jatku sen neljä päivää, mitä pystyin Helsingissä olemaan. Tosiaan, kipu oli niin kovaa etten syöny koko reissulla muuta kuin vaivasia pilttejä. Taisin kerran syödä puolikkaan leivän ja euron juuston. Tiedän että maha voi kipeytyä nälästä, mutta ainakaan se alunperin ollut kipu ei johtunu siitä. Ja kaikenlisäks se pahin helvetti tuli vastaan kun toinen kaveri lähti saattamaan mua juna-asemalle; taas pidättelin oksennusta ja teki mieli vaan huutaa.

Oli pitkään tauko jolloin pääsin pahimman yli niinsanotusti, mahaan koski vaan silloin jos tapahtui jotain suurta. Mutta viimeaikoina tää on pahentunut siihen että aivan sama minne lähden, oli se sitten lähikauppaan, keskustaan tai vaikka toiseen kaupunkiin, mahaan koskee aivan järjettömästi ja oksettaa. Tän takia oon karsinut menoja aikalailla minimiin, jätän usein lähtemättä ja niin. Voitte kuvitella kuinka nannaa oli koulunkäynti, kun joka aamu alkaa sillä että maha kramppaa ja tekee mieli halailla pöntönreunaa.

Ja alkaa tää vaikuttaa jo ihan normaaliin elämään muullakin tapaa; ei tee mieli liikkua kavereiden kanssa mihinkään. Jos sinne kaverille asti mahakipuineni vaivaudun, niin ei mun tee sieltä mieli kyllä liikkua koska tiedän että se alkaa taas ja kestää monta tuntia. Ihmiset varmaan alkaa luulla että oon laiska paska jota ei vaan huvita liikkua, oiskin asia niin...



Nyt oonkin sit pidempään miettinyt että mikä mua oikeen riepoo. En enää jaksa uskoa pelkkään jännitykseen; miksi mua jännittäis käydä tutussa lähikaupassa? Tai ylipäätään liikkua Mikkelin keskustassa? Toinen ajatus mitä oon pyöritellyt päässäni on se, että voiko mua jännittää sosiaaliset tilanteet, koska otan niistä aina paineita. Että jos tää vois olla semmonen tiedostamaton juttu...? En mä tiedä. Alan olemaan tähän oikeasti tosi kyllästynyt, pakko varmaan käydä lääkärissä tai jotain jossei tämä rauhotu.

 Onko kellään ollut ikinä samanlaisia oireita? Jos on, niin miten ootte saanut apua siihen?