Mä tiedän nuoren naisen, joka sängyn pohjalla Lenus kahta päivää vajaat kuusi kuukautta

Tuijotteli seiniin ja kahlas netissä
Vajos outoon uneen vaikka oli hereillä

Psykoosista selvittyään käski itseään
Maailma on avoin, etkä tahdo hämärään
Nyt peseydyt ja pukeudut ja kaupungille meet
Herkistynyt mieli huomas sävyt muuttuneet

 Samuli Putro - Arktiseen Limboon

Heh, moi.

Mä en tiedä että mikä siinä oikein on, etten saa itteäni tän blogin pariin sitten millään. Mutta ei sillä, tuntuu että elämän muutkin osa-alueet on jääny ihan samalla tavalla taka-alalle, T: en ole nähnyt huoneeni lattiaa kolmeen kuukauteen....

Enää en ole edes allapäin eli sitä en voi syyttää. Tuntuu vaan että tää kotona istuminen ja kaikki tekemättömyys vie kaikki voimat. Perseestä olla 16, mistään ei saa duunia tai ainkaan sellasta mistä sais rahaa. Oikeesti voisin vaikka siivota 8 tuntia joka arkipäivä kunhan ei tartteis istua himassa.

Eli toisinsanoen, olen viettänyt suurimman osan ajasta kotona likaisena yökkärin syövereissä. Välillä astun ulos huoneesta laittamaan ruokaa tai saatan kävellä viiden metrin matkan hakemaan postin. Hurjina päivinä käydään Kiiran kanssa lenkillä, tai saatan vaikka kävellä kauppaan ostamaan suklaata. Leukoihin sattuu koska syön purkkaa kokoajan. Ja vatsa kiittää koska syön suklaata kokoajan... Minkä minä sille voin että se on niin hyvää??? Hei, kyllä mä kävin iskällä, näin kerran Minjaa ja Roosaa, olin kaupungissa tunnin (jona aikana näin Jennaa 15 minuutin ajan) ja käytiin äidin ja siskon kanssa Buffassa. VAU, aikamoinen saavutus.

Ok, on mulla oikeasti yksi syy minkä takia en oo jaksanut liikkua kotonta. Mulla on ihan törkee ulkonäkökriisi. Haluaisin vaihtaa hiusmallia, mutten tiedä minkälaisen tukan tahdon. En myöskään vieläkään oo löytänyt tuotetta, jolla saisin tämän ylisileän ja tosi hyväkuntoisen (! en ois uskonu ikinä sanovani näin omasta tukasta :D) tukan jollain tavalla kuosiin. Oon muuten hämmentynyt tän letin kasvutahdista, sen jälkeen kun vetäsin mustan värin päähän meni noin kuukausi niin mulla oli jo parin sentin juurikasvu.


Pielavedellä ollessa päätettiin alkaa tonkia valokuva-albumeita. Sen lisäks että löydettiin isästä ja sen veljistä monia kuvia ala-asteelta valmistujaiskuviin, löydettiin kuvia meistä. Minä oon ollu kovin kuvauksellinen lapsi.... Oikeesti joskus lupaan pistää mun lapsuuskuvan ja isän koulukuvan vierekkäin, ei nimittäin voi erehtyä että kenen pentu on kyseessä. Kerran mun kaverin veli (isän työkaveri joka ei ikinä ole nähnyt mua) näki mun kuvan ja oli heti "Eikös tuo ole Tickin tyttö?" Niih...

 Hiusten lisäks mulla on ihan hirveä naamakriisi. Vihdoinkin uskalsin alottaa Basironilla pesemisen vakituisesti (aiemmin se heitti hirveet reaktiot päälle, naama turpos ja punatti ja kirveli... kivaa) ja sehän siis syväpuhdistaa ihon: ensin puskee kaiken paskan pinnalle, kuivattaa siitä syntyvät finnit ja ehkäisee sitten epäpuhtauksia siitä eteenpäin. Voitte vaan arvata kuinka kauniisti naama kukkii tällä hetkellä.... Tänään hävetti mennä ihan tohon kylälle lähikauppaan, vaikka yleensä juoksen siellä ilman meikkiä ja tukka pystyssä. No mutta, ehkä tää tästä tasottuu pian. Jossei tasotu niin pitää varmaa käydä jonkun ovella pesäpallomailan kanssa...

JA VIELÄ. Mulla on aivan helvetillinen kriisi mun vaatekaapin kanssa. Saatan tunnin istua huoneen lattialla vaatteiden keskellä ja märistä koska en löydä mitään kivaa. Okei vois helpottaa jos ne ois helpommin jossain kun lattialla (miten ois vaikka esim. vaatekaappi?) mutta silti tästä ei tuu nyt kyllä taas yhtään mitään. Helpompi vaan lojua pyjamahousuissa ja topissa, ei tarvii miettiä vaatteita. Onneks tilattiin just mamman kanssa mulle muutamat uudet kuteet niin pääsen taas pukeutumaan kivasti ♥


Oikeesti oon viimeaikoina käyttäny tota raitapaitaa ihan liikaa. Helvetti.

Kaikenkaikkiaan mulla on kuitenkin kaikki hyvin. Mulla on kivoja ystäviä (vaikka kaikki asuukin kaukana, nyyh), kaikkea sopivasti, alan olemaan tyytyväinen itseeni kaikesta huolimatta, rakastan mun lyhyttä tukkaa. Oikeastaan mä olen juuri nyt aika onnellinen. Hassua, siitä on aikaa. Kaikesta voi päästä yli ja parasta on iloita pikkuasioista. Kaunissanaisista lauluista ja siitä että jouduin ostamaan aurinkolasit (se on positiivinen merkki koska se kertoo auringosta. Ilman laseja saan törkeen migreenin koska siristely käy samantien päähän...) Herranjumala, mua alkaa hymyilyttää tätä kirjottaessa! Oi jumalauta, sisäinen negatiivisuus, kumpua jo esiin, tää on sairasta.

Nyt jatkan Samuli Putron ja Anssi Kelan luukutusta ja HIMYM-maratoonia (kaksi kautta 4 päivässä, taitaa olla uus ennätys...), oon ihan kohta yhdeksännessä kaudessa enkä tosiaan tiedä mitä teen elämällä kun tuo ohjelma loppuu. Se vaan on paras. Voin kirjottaa tästä joskus enemmänkin! Mutta nyt, heihei. Ja olkaa onnellisia, kaikilla on siihen joku syy.