Ja sormien on helppo kitaralla iltaa säestää

Turvallisesti kotona ollaan!

 Turkista on nyt siis virallisesti selviydytty. Ehdin käymään tässä muuten myös Helsingissä vuorokauden mittasella visiitillä, mutta ei siitä sen enempää, koska näin vaan kavereita ja tuhlasin vähäsiä roposia pariin juttuun. Niistä myöhemmin, postaan niitä sit samalla kun Turkin ostoksia. Postaan myös reissusta enemmän kuvia kunhan niitä (toivottavasti huomenna) siskolta saan, mutta nyt on pakko päästä purkaa vähän oman luurin sisältöä ja höpöttää.



Turkissa oli ihan huippua! Vaikkakin kärvistelin aika ajoin hirveissä koti-ikävissä, niin siitä huolimatta viihdyin hyvin. Ainoo epämiellyttävä kokemus oli eräänlainen laivaretki. Lähdettiin aamukymmeneltä ja paluu oli neljältä päivällä. Ensimmäisen tunnin jälkeen iski merisairaus, oksetti tosi paljon ja laivan keikunta tuntu kymmenkertaselta todellisuuteen. Oltiin yläkannella suorassa auringonpaisteessa kokoajan, eikä sieltä saanu vettä semmosta pientä kuppia enempää kerrallaan. Ois pitäny tajuta ottaa omat vesipullot mukaan. Sain henkilökunnalta matkapahoinvointilääkkeen jossain vaiheessa, ja olo helpottukin hetkeks sen verran, että pääsin seuraamaan hauskoja leikkejä ja osallistumaan vaahtopartyihin (ensin henkilökunta tanssi jotain turkkilaista tanssia, yhtäkkiä koneesta alkaa tursuamaan helvetisti vaahtoa ja kaikki hilluu siellä... mitä??? miksei täällä???) mut vähän ennen satamaa se iski taas. Siinä menikin loppuilta lähinnä huoneessa lötkötellessä koska paha olo vainos edelleen, ja yöllä selvis senkin syy; vietin koko päivän ilman hattua, joten sain helvetillisen auringonpistoksen. Nätisti seuraava päivä menikin vessanpönttöä halaillessa hotellilla, jes. Kaikenlisäks meidän piti nähä delfiinei ja kilpikonnii, näin yhen vaivasen konnan mut eipä kuulunu delppiinei ei. Helvetti sentään.

Mut siis joo, pääasiassa nautin muusta ajasta. Vaikka meidän hotellin lämminvesialtaan vesi olikin kylmempää kun meressä, ja koko altaalle paisto päivässä ehkä se 2 tuntia aurinko. Kiva kiitti. Asuttiin siis Develi-nimises hotellissa eikä oo muuta valitettavaa! Henkilökunta oli tosi ystävällistä, ja sain hotellin ravintolasta jo kaks sulhasehdokasta haha... Muutenki jokane ravintolan sisäänheittäjä rakasti meitä, ja sieltä laivalta tullessa joku huuti meille "MITÄ KUULUU KUKKULUURUU?" Ei oo mitään hauskempaa ku toi turkkiaksentilla, oikeesti.



Meressä uiminen on kyl varmasti maailman siisteintä! Tai no "uiminen", ei niissä aalloissa oikeen voinu muuta ku kellutella menemään ja parhaansa mukaan välttää nielasemasta sitä suolavettä. En tunnetusti ollu siinä hyvä, ja välillä en nähny mitään ku silmiä kirvelti niin paljon. Mut ne aallot oli huikeita! Ainoo mikä oli, niin en päässy millään mun haikuumotuksesta yli ja olin varma et joku Tappajahai ui jonkun aallon mukana mun niskaan. Pystyin kuulee sen kuumotusmusiikin korvissani, mikä on siinä leffas aina ku se hai lähestyy. Tyntyntyntyntyntyntyn ja sitä rataa. Tiedän, aivan helvetin tyhmä pelko mutten vaan voi itelleni mitään.

Ja se hiton lentäminen. Sitä kuumotin yhtään valehtelematta eniten, ja lähinnä teki mieli oksentaa kun kone lähti rullaamaan kohti kiitorataa. Ja siis ei se vielä mitään. Siinä vaiheessa, kun se kone lähti kiihyttämään nousua varten ja nous ilmaan, olin satavarma että kuolen. Siis yhtään huijaamatta. Puristin penkkiä ja siskon kättä, ja tuijotin ikkunasta vasten tahtoani. Ja sitten se kone lähti ettimään oikeeta suuntaa, toiselta puolelta näkyy pelkkää maata ja toisesta taivasta. Rupesin testamenttaamaan mun omaisuutta päässäni eteenpäin. Ja sit se tasottukin ja oli tylsää. Höh. Laskeutuminen ei ollu yhtään niin jännä. Kotimatka olikin sit kammottavampi, ensinnäkin nousun jälkeen sitä menosuuntaa etittiin meren päällä. Paniikki alko samantien, kun kone ei enää noussukaan ja meni ehkä jopa vähän alaspäin ja käänty ku mikäki. Laskussa koko kone täris aivan vittuna, siipikin täris siihen malliin et edelleen oon yllättyny siitä et se koko hoito pysy kiinni koneessa. Enköhän kuitenkin uskalla mennä joskus uudestaan. Ehkä.



Ja jo näin viikon jälkeen on hirvee Turkki-ikävä. Ei kerrota kenellekään, mutta jo tänään kateltiin siskon ja äidin kanssa lentoja talvelle, että päästäis takas ja näyttämään toi kaikki siisti myös äidille. Ja jos totta puhutaan, en millään jaksais odottaa.