14/01/2015

Moikka!

Miulta pyydettiin viime postauksen kommenteissa postausta siitä, miten ja ennen kaikkea miks mun tyyli on muuttunut tässä parin vuoden sisään aika huolella. En oikeastaan ite oo aiemmin kiinnittänyt tähän juurikaan huomiota, koska mun arkipukeutuminen on aina ollu äärettömän laiskaa ja semmosta "ok tää on eka paita joka on edes melkein puhdas ja osu käteen, puen tän"- tyyppistä, oon vasta nyt vähän ajan sisään alkanu kiinnittää huomiota et mitä puen päälle milloinkin. Tottakai aiemmin tuli esimerkiks keikoille panostettua hurjasti, vähän liikaakin, mutta nykyään tuntuu et oon löytäny semmoisen kultaisen keskitien itelleni, ettei mun tarvii olla arkena joku laahaava haamu vaan saan vaatteista helposti mukavia, mut taas toisaalta samoilla vaatteilla voin helposti panostaa enemmän sen ampumatta yli. (Varoitan, tässä postauksessa on kuvia enemmän kuin liikaa:D)

Ehkä pitäis palata sen verran ajassa taaksepäin, jotta nähdään, mistä tää mun tyylimuutos oikein on lähtenyt...



Sanoisin, että kaikki sai alkunsa tästä. Muutaman kuukauden kestänyt parisuhde päättyi, ja maailmanlopulta tuntunut ero sai mut miettimään paljon asioita. Monen muun asian lisäks myös oma ulkonäkö alkoi mietityttää. Kun oli muutaman kuukauden laittautunut käytännössä toisen vuoksi, oli kivaa välillä tehdä itselleen jotain, mistä ite piti. Meikkasin just sillon kun halusin, puin päälle mitä halusin ja tein mun tukalle mitä halusin. Se oli vapauttavaa. Halusin olla rock, koska mun tukka oli kasvanut sen verran, että sitä sai jopa tupeerattua jonkin verran. Kiinnitin enemmän huomiota siihen mitä puin päälle, ja mulle oli äärettömän tärkeää näyttää siltä, että kuuntelen rockia. Se kuulostaa nyt niin hassulta!



Otin paljon tämmösiä haikeita artsy-kuvia, ihan hyvä ehkä purin pahan olon näin enkä millään muilla keinoilla. Näihin aikoihin alkoi koulu, ja laittautumisinto varsinkin arkisin laski hyvin alas, kun aamuherätykset siirty kuuden huonommalle puolelle, ja muutenkin, mitä intoa oli laittautua, kun kaikki piti pilata sillä et veti keittiövaatteet päälle seuraavaks 7 tunniks.



Tästä kuvasta näkyy aika hyvin ero mun vapaa-ajan ja arkityylin välillä. Tuo oikea kuvakin oli jo paljon panostettu...




Olin näihin aikoihin äärettömän yksinäinen, joten käytin vapaa-aikani lähinnä selaamassa Tumblria (ja saamassa kauneuskäsityksiä, joita en ikinä tällä vartalolla, naamalla tai tukalla vois saavuttaa) ja laittautumalla. Tukan tupeeraus lähti käsistä, muistan tuotakin harakanpesää väsänneeni jonkun tunnin verran. Arkisin en ikinä jaksanut nähdä noin paljon, jaksoin laittautua tuon verran lähinnä viikonloppuisin. Olisin halunnut näyttää myös arkena hyvältä, ja myöhemmin oon tajunnut sen olleen yksi syy tarjoilijapuolen lopettamiselle. En saanut toteutettua itteäni ulkonäöllisesti lainkaan, mikä oli tuohon aikaan mulle erittäin tärkeää.



Uskoisin, et tässä kohtaa alko tapahtua muutos. Muutin tietoisesti tyyliäni arkisempaan, lähdin tavottelee myös vapaa-ajan tyyliin semmosta tiettyä helppoutta ja rentoutta, että ois mukavampi olla. En enää jaksanut nähdä niin paljon vaivaa rocktyylin toteutukseen, mitä se ois vaatinut. En ollut ikinä kokenut sitä omakseni, vaan se oli aina tuntunut suorittamiselta. En vaan ikinä voinut tuntea itteeni joukkoon kuuluvaks, jos en pukeutunut niin. Ei kai ihme, että itsetunto ei ollut hirveän koholla, kun kokoajan piti esittää olevansa jotain. TOTTAKAI mut ois hyväksytty, vaikka oisin ollut kalju ja pukeutunut jätesäkkiin mutta en mä sitä tajunnut, mä luulin hommanneeni kaverit ulkonäölläni ja pelkäsin, että ne loputkin lähtee jossen näytä enää kiinnostavalta. 



Tässä näkyy loistavasti ero, miten paljon mun tyyli muuttui muutamassa kuukaudessa. Tukan tupeeraus jäi käytännössä kokonaan pois, ihan vaan koska se oli kaiken värjäilyn sun muun rääkkäyksen jäljiltä niin huonossa kunnossa. Hain entistä enemmän mukavuutta, pienellä ripauksella asennetta. Muistan muuten edelleen noiden molempien päivien ajatukset; vasemmassa kuvassa oltiin menossa Joensuuhun keikalle, ja halusin olla mahdollisimman tyylikäs. Tuo vyö oli mulle auttamattomasti liian pieni, mutta halusin olla COOL. Oikeassa kuvassa tää ajatusmaailma taas oli vähän hellittänyt, mutta vaatekriiseilin ikuisuuden, koska en halunnut olla liian basic.... Mun vaatekaappi oli täynnä vaatteita, joista ei ykskään sopinut yhteen toistensa kanssa, bändipaidat vallotti liikaa tilaa vaikkei niitä ollu vedetty päälle aikoihin ja kiinnostus edes yrittää näyttää rockilta hiipui pois kokonaan.



Mutta sitten tapahtui jotain, joka varmaan on positiivisin ulkonäkömuutos mun saralla vuosiin:



Sinne meni tukka. En ollut lyhentänyt mun tukkaa varmaan vuoteen lainkaan, ja sen näki. Kampaajakin naureskeli sitä lyhentäessä, et miten hiuksesta pitäis kuulua semmonen napsuminen, kun se lyhenee. Mun tukasta ei kuulunut mitään.... Joitain takahiuksia se ei saanut edes lyhennettyä muutamaa milliä enempää, koska ne oli palanu vaalenemisen vuoks poikki. Vaalentakaa lapset lisää tukkaa kotona! Toki mä olen uudestaan tehnyt sen virheen, mutta nyt suosiolla juurikasvua lukuunottamatta pysyn moisesta touhusta erossa, haluan et mulla on hiukset päässä vielä tovin.

Tosiaan, tuntui että lyhyt tukka avas suuria mahdollisuuksia pukeutumisen saralta. Jätin suuret kaula-aukot jossain vaiheessa kokonaan pois, eikä edes ylös asti kiinni napitettu kauluspaita näyttänyt tyhmältä. Kesä ja alkusyksy meni oikeastaan pukeutuessa miten sattuu, sillä en jaksanut kotona ollessa hirveästi panostaa tyyliin, ja olin vielä silloin aika hakusessa sen kanssa, että mitä mä oikein voin pukea. Meni hetki oppia, ettei mun tiimalasivartaloon istu kaikki vaatteet, esimerkiks liika vyötärön korostus saa mut näyttämään lähinnä lumiukolta, eikä leveiden hartioiden kanssa näytä hirveen hyvältä mikään liikaa olkapäitä näyttävä paita. Opin myöskin ostamaan sopivia vaatteita, ja oon suosiolla jättänyt pois ne semmoset "no tää on semisti pieni mut se menee kiinni, haluan sen"-vaatteet ja myös sen toisen ääripään pois, jossei se näytä hyvältä.



Oon vihdoinkin myös oppinut elämään naamani kanssa, ja tajuamaan sen, etten mä tästä muutu minkään muun näköiseks, joten miks en hyväksyis itteäni tämmösenä just nyt. Mun ei tarvii enää piiloutua meikkikerrokseen, liian isoon tukkaan tai vaatteisiin, joissa mun ei oo hyvä olla.



Tää on siis nykytilanne. Oon tyytyväinen itteeni, pukeudun vaatteisiin jotka istuu, voin rehdisti sanoa että kyllä mä tykkään itsestäni ja siitä, miltä mä näytän.

Huhhuh, olipa urakka. :D Kertokaa, tykkäsittekö! Eksyin välillä vähän aiheesta, mutta ehkä te ootte tottunu mun kanssa siihen lol. Jos joku jäi mietityttämään tai tuntuu, ettei asia tullu selville tarpeeks niin kertokaa niin voin selventää! Nähdään kai sitten taas viimeistään sunnuntaina, heippa!