En edes keksi tälle kunnon otsikkoa.

Ajattelin nyt kirjoittaa jostain, mitä oon pyöritellyt mielessä hiukan pidempään. Toisaalta tää tuntuu liian henkilökohtaselta, mutta toisaalta haluan jakaa tän kaikkien kanssa ja ehkä löytää muutaman kohtalotoverin...? Hah ja anteeks etten keksiny kuvitukseks muuta kuin jotain ikivanhaa.

Mua on jo useamman vuoden vaivannut vähän outo vaiva; mä saan aivan järjettömiä vatsakipuja, välillä kramppeja, kun olen lähdössä johonkin. Kaikki alkoi Mötleyn keikasta kesällä 2012. Muistan sen kun lähdettiin äitin kanssa ajamaan kohti rautatieasemaa hakemaan Venlaa ja Essiä... Sitä on vaikea unohtaa. Makasin etupenkillä kaksinkerroin ja melkein itkin. Kuitenkin se helpotti sen jälkeen kun tytöt oli kyydissä ja oikeastaan unohdin sen. Pistin sen sen piikkiin että no, ollaan lähdössä kattomaan mun kolmea lempibändiä ja näin, ei kai ihme jos jännittää. Oon tosiaan aina ollut semmonen että jos mua jännittää niin mun vatsaan alkaa koskea samantien. Mutta hämmästyin kyllä siitä, että koskaan se kipu ei ollut ollut näin kova ja semmonen.. pakottava. Voi varmaan kuvitella, että se kipu ei ollut ihan pieni, sillä olin valmis jättämään koko reissun väliin, ja oisin varmaan ollu lähtemättä jossei suunnitelmassa ois ollut mukana kahta ystävää ketä en olis voinut todellakaan feidata.

Tosiaan, sivuutin koko asian hetkeksi ja luulin sen johtuvan täysin jännityksestä. No, alkoi puhumaan vähän muuta kun joka aamu Kaisaniemeen lähtiessä kavereita moikkaamaan alko sama juttu uudestaan. Helvetinmoinen vatsakipu, tuntuu että oksennus lentää ja huippaa. Paha olo kesti koko päivän ja varsinkin iltaa kohti mentäessä tuntu siltä että mä kohta oikeasti kuolen. Ja kummasti kuitenkaan itse keikkaa ennen kyseistä mahakipua ei tullut, vaan se tyypillinen 'kutina' vatsassa mikä tuli aina ennenkin jännityksestä. Hämmästelin tätä koko reissun, en ollu ikinä kärsiny vastaavasta ja oikeasti vähän säikähdinkin.



Lähdin saman kesän heinäkuussa kaverin kanssa Helsinkiin. Kaveri meni duuniin kahdeks ja puoleks viikoks ja mun piti olla se aika sen kanssa siellä. Taas sama juttu lähtiessä, autossa pidättelin oksennusta ja nukuin koko junamatkan muovipussi kainalossa. Mutta tällä kertaa se kipu ei hellittänykään siihen kun oltiin perillä, vaan jatku sen neljä päivää, mitä pystyin Helsingissä olemaan. Tosiaan, kipu oli niin kovaa etten syöny koko reissulla muuta kuin vaivasia pilttejä. Taisin kerran syödä puolikkaan leivän ja euron juuston. Tiedän että maha voi kipeytyä nälästä, mutta ainakaan se alunperin ollut kipu ei johtunu siitä. Ja kaikenlisäks se pahin helvetti tuli vastaan kun toinen kaveri lähti saattamaan mua juna-asemalle; taas pidättelin oksennusta ja teki mieli vaan huutaa.

Oli pitkään tauko jolloin pääsin pahimman yli niinsanotusti, mahaan koski vaan silloin jos tapahtui jotain suurta. Mutta viimeaikoina tää on pahentunut siihen että aivan sama minne lähden, oli se sitten lähikauppaan, keskustaan tai vaikka toiseen kaupunkiin, mahaan koskee aivan järjettömästi ja oksettaa. Tän takia oon karsinut menoja aikalailla minimiin, jätän usein lähtemättä ja niin. Voitte kuvitella kuinka nannaa oli koulunkäynti, kun joka aamu alkaa sillä että maha kramppaa ja tekee mieli halailla pöntönreunaa.

Ja alkaa tää vaikuttaa jo ihan normaaliin elämään muullakin tapaa; ei tee mieli liikkua kavereiden kanssa mihinkään. Jos sinne kaverille asti mahakipuineni vaivaudun, niin ei mun tee sieltä mieli kyllä liikkua koska tiedän että se alkaa taas ja kestää monta tuntia. Ihmiset varmaan alkaa luulla että oon laiska paska jota ei vaan huvita liikkua, oiskin asia niin...



Nyt oonkin sit pidempään miettinyt että mikä mua oikeen riepoo. En enää jaksa uskoa pelkkään jännitykseen; miksi mua jännittäis käydä tutussa lähikaupassa? Tai ylipäätään liikkua Mikkelin keskustassa? Toinen ajatus mitä oon pyöritellyt päässäni on se, että voiko mua jännittää sosiaaliset tilanteet, koska otan niistä aina paineita. Että jos tää vois olla semmonen tiedostamaton juttu...? En mä tiedä. Alan olemaan tähän oikeasti tosi kyllästynyt, pakko varmaan käydä lääkärissä tai jotain jossei tämä rauhotu.

 Onko kellään ollut ikinä samanlaisia oireita? Jos on, niin miten ootte saanut apua siihen?