But if I had your faith, Then I could make it safe and clean

Terve ja heipähei!

Oikeesti, joka kerta kun kirjotan noin tai toi lukee jossain, luen sen Salkkareiden Ismon äänellä.....

Taaskaan elämässä ei ole tapahtunut mitään jännittävää. Mutta toisaalta se ei haittaa mitään, oon silti hurjan onnellinen. Ilman syytä, harvinaista! Elämä vaan on kivaa.

Kuumottaa muuten aivan helvetisti, mulla on ens viikon tiistaina pääsykokeet..... Merkonomiksi siis hain. Ahistaa koska joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, kaikki uudet ihmiset jne. En tunne ketään joka ois menossa sinne. Ei lohduta hirveesti, varsinkin kun oon vielä niin kova jännittämään tällasia asioita. Mikkelinkin pääsykokeissa viimekeväänä olin ihan paniikissa vaikka siellä oli tuttuja vaikka kuinka paljon.

Muutenkin tuntuu että tässä tapahtuu nyt turhan paljon samaan aikaan. Parin viikon päästä on taas se nukutushoito.... Oikeesti mä en halua sinne uudestaan... Se viimekertanen paniikkikohtaus leikkaussalissa ja sen jälkeiset kurkku- ja nenäkivut (kiitos hengitysputken...) riittäis jo mutta kun eiiii. Suutun jos joudun sinne kolmannen kerran. Minähän en kesällä aikaani vietä tuolla. Okei sinänsä oma vika, jos oisin ollu aikoinani reippaampi hampaiden hoidossa niin en nyt joutuis tuonne...



Oikeesti mua ärsyttää tää mun ikuisuuden kestänyt ujouslässytys. En oikeastaan haluis olla ujo. Haluisin nytkin tutustua niin moneen uuteen ihmiseen MUTTA EI. en uskalla mennä puhumaan.
Ahistaa muuten kun ihmiset ei tajua sitä että ei ujoudesta pääse noin vaan eroon. "No yrittäisit edes!" no minkäs teet kun suusta ei vaan tule sanaakaan ja ainoo ajatus on se että pääsispä vaan nopeesti pois täältä.

Tein tänään btw maailman parasta safkaa. Josta mulla ei ole kuvaa, oon huono bloggaaja :( Oon muutenkin laiskistunut kameran käytössä ihan älyttömästi, se on lojunu varmaan kuukauden koskemattomana tuolla vaatteiden seassa lattialla (... juuh)... Ois varmaan hyvä kaivaa se pois sieltä ja lähteä vaikka ulos kun ei muuta keksi. Yksinoleminen tympii, se tympii niin paljon että oksettaa. Mutta minkäs teet kun ei ole turhan paljon ihmisiä joihin turvautua. Kaipaisin vähän jotain jännitystä tähän elämään, ylipäätään ihmisen/ihmisiä joiden ansiosta tekis mieli tehdä itelleen jotain ja astua tuosta ovesta ulos. Päivät kuluu hitaasti kotona ollessa. Ootan sitä kun tyyppien kesälomat alkaa ja kaikilla on enemmän aikaa.



Mun naama on niin hämmentävä, sitä on tosi vaikea meikata. Mun silmät on keskenään ihan erilaiset. Toisen luomi roikkuu ja toisen ei. Koitappa sellasiin tehdä rajaukset jotka näyttäis edes jotenki samalta... Ja sama kulmien kanssa. Niiden kanssa saa olla ihan supertarkka koska mun kulmakarvat on oikeesti keskenään eri tasolla. Eli ihan turha piirtää niiden mukaan.... Mutta silti oon entistä enemmän alkanut pitää omasta naamasta. Vaikka siinä onkin virheitä, iho on epätasasempi kun perunapelto niin mitäpä sitten. Oon kyllästynyt olemaan se epäitsevarma luuseri. Ja tähän tulee nyt muutos, olen sen päättänyt. Anteeks muuten että puhun kokoajan tästä, mutta tää on mulle tärkeää!

Oon tehny tänään aikamoisen nostalgiatripin aina vuoteen 2008 asti. Menin nimittäin Aapelin ihmeelliseen maailmaan ja luin kaikki mun blogimerkinnät. Nita vuonna 2008 oli "kovaa esittävä emo/ernu, joka kuitenkin on sisältä romantikko" ja niin edelleen.. Voitte vaan kuvitella millanen häpeäaalto sieltä iski vasten kasvoja. En varmaan ihan heti oo avaamassa sitä sivua nostalgisoituakseni, en kestä enää.

Oikeesti mun pitäis keksiä jotain hyviä postausaiheita. Tämmönen päätön lörpöttely tuskin kiinnostaa ketään.. ! Noh, palataan toivottavasti pian. Heihei ♥