Ihan ensimmäisenä, lähes heti viime postauksen jälkeen erosin. Sen jälkeen totesin että fuck it, en jää murehtimaan ja päätin pistää kaiken täysin uuteen kuosiin; pistin vetämään asuntohakemuksen ja pari työhakemusta. Töitä ei tullut, mutta kämppä tuli. Nyt asustelen tyytyväisenä 19 neliön yksiössäni kilometrin päästä keskustasta. Mutta ei mennä sinne asti vielä.
Siinä vastauksia ja elämän mutkista selvitessä lähestyin 18 vuoden rajapyykkiä ja ylitinkin sen kunnialla yhden drinkin voimalla. Onneksi muutama viikko ennen sitä olikin jo aloitettu tukeva putki joka kesti lähes koko lokakuun ja marraskuun. Käytiin synttäreistä seuraavana päivänä suorittamassa surullisen kuuluisa Tallinnan reissu. Alkuilta ja Sannin keikka vielä kestää muistissa ihan hyvin, mutta muistikuvat alkaa hävitä siinä kohtaa kun tuntematon mies koittaa auttaa mua portaista alas jotka olin päättänyt laskea kyljelläni puolunessa. Pienen ryhdistäytymisen jälkeen löydettiin lisää ystäviä ja loppu onkin aikalailla historiaa.
Seikkailuhengellä jatkettiin tukevasti eteenpäin sankaroinnista toiseen. En edes uskalla laskea yhteen kaikkia niitä alkoholiin menneitä euroja, tai niitä krapulaisia aamuja. Mitä pidempään aamuun meni, sitä enemmän hävetti. Alkoholilla on helppo turruttaa jotain ja täyttää tyhjiötä, joka syntyy jonkun yhtäkkisestä lähdöstä.
Laivalta tarttui mukaan jotain, joka onkin pysynyt messissä läpi näiden häpeäaamujen ja siitä jostakin on tullut aika paljon enemmän, kuin krapula-aamuna vierellä makaava toveri. Kovasti erotessani vannoin kaikille, että tästä lähtien olen villi ja vitun vapaa ja hetkellisesti sitä toteutinkin. Toisin kävi. Koska olen ärsyttävä bloggaaja en kerro enempää, sillä kuvio on aika epäselvä vielä meidänkin läheisille, eikä meillä oo mihinkään kiire.
Olen siis viettänyt paljon öitä poissa kotoa, varsinkin ennen muuttoa. Oon valvonut aamuun asti ja ollut useaan otteeseen unettomana aamukymmeneltä Tallinnassa istumassa ja miettimässä, että mitä helvettiä me tehdään täällä. Oon käynyt paljon Kellarissa ja muuttanut kellariin. Oon ollut paniikkikohtauksen partaalla, bailannut Hunksien kanssa, myynyt tölkillisen Jack Daniels-kolaa ja Iidan tuntemattomalle miehelle viidellä eurolla ja tutustunut läjäpäin uusiin ihmisiin.
Ei ole valetta, kun sanotaan elämän alkavan 18-vuotiaana. Aiemmin halveksin ihmisiä, jollaiseksi oon tullut enkä voi sanoa muuta kuin että herranjumala miten sinisilmäinen ja lapsi olin. Lapsi olen edelleen eikä minulla ole kiire aikuistua. Haluan seikkailla, humaltua ja rakastua vielä monta kertaa ennen kuin olen valmis kutsumaan itseäni aikuiseksi. Ei se määränpää vaan se matka.
Kävin myös rei'ittämässä nokkani Joensuussa Underground Tattoossa. Maksoi kokonaiset 13 euroa perjantai 13. päivän kunniaksi ja sattu aivan perkeleesti. 0/5 en ottais uudestaan. Okei ottaisin. Nyt takaraivossa kuumottelee ajatus tatuointiajasta mutta sitä voisin harkita kunhan oon taputellut työssäoppimisen pakettiin kunnialla. On myös kamala Turkki-ikävä mut eihän sinne uskalla tällä hetkellä kukaan matkustaa. Pakolaiskeskustelu suututtaa ja nautin eläinten oikeuksien pinnalle nostamisesta. Veganismi on vakavassa harkinnassa ja vaikuttaakin jo vähän omiin valintoihin. Pikkuasioita nää toistaseksi on, mutta kyllä se siitä.
Tosiaan tuossa joulun jälkeen muutin sitten lopullisesti tänne mun kotiin. Juhlia täällä on pidetty ihan kamala määrä, onneks naapureistakin on kuulunut jos jonkinmoista mölyä niin ehkä selviän. Tää on tosiaan tämmöinen pienemmiksi kämpiksi rempattu omakotitalo, jonka kellarista sain oman pienen sopen. Naapureina on lähinnä korkeakouluopiskelijoita ja yksi lapsiperhe. Vieressä on Lidl, keskustaan kilometri ja takapihalla on ala-aste. Herään aina siihen kamalaan kilkatukseen, joka kuuluu välituntikellosta. Mulla on ilmainen sauna ja pyykkitupa, myös sähkö kuuluu vuokraan joka ei ole kohtuuton. Olen siis erittäin tyytyväinen, ja oon viihtynyt yksin paremmin kun hyvin.
Äidin kanssa välit on parantunut paljon, ja en ole edes saanut yksin asumisesta niin paljon paniikkia aikaiseksi kun oisin voinut olettaa. Tää menee jo huolestuttavan hyvin!
Kotiuduttiin viikko sitten Tallinnasta jälleen kerran, ja tällä kertaa minun piti olla reissulla ihmisiksi. Tyydyin siis vetämään kunnon kännin ja lähettämään känniviestejä koti-Suomeen. Ja bailaamaan niiden Hunksien kanssa. Ja sammumaan baarin pöytään... Onneks oli selväpäisiä mukana. Kaikki meni onneksi hyvin, vaikka kyllä sitä taas mietti seittemän aikaan aamulla aamupalalla ilman unta että mihin sitä taas tuli lähdettyä. Mitäs läksit, nih.
Heitin myös elämän risaiseksi ja tilattiin Venlan kaa liput 5 Seconds of Summerin Suomen-keikalle. Nyt siis odotellaan kesää ja jännitetään meet & greetiä. En ikinä uskonut maksavani tommosesta, koska musta on todella epäreilua antaa tommoisia mahdollisuuksia rikkaille, ja köyhemmät ei pääse tapaamaan bändiä lainkaan. Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksen ja olen siitä tyytyväinen.
Sanoin WhatsAppissa kirjottavani tätä postausta, ja Jenna tiivistikin tämän vajaan puolen vuoden viiteen sanaan: Humala, laiva, Aleksi, K(/k)ellari ja ripuli. Enough said I think.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KAIKKI kommentit julkaistaan, vahvistus päällä vaan sitä varten että itse huomaan ne.