Et rakkautta voi hämätä se saapuu hiljaa huutaen Ja varmistaa että valmistautunut en

Heippa!

Tosiaan, lupasin viime postauksessa postata pian, ja päätin, etten lykkää tätä enää yhtään enempää.

Oli tuossa tosiaan tuommonen pieni hiljainen kausi kirjoittamisen kanssa, ja huomasin, etten ole ainoa. Omalla kohdalla vika oli vaan siinä, että väli venyi liian pitkäksi, sitten alko stressaamaan koko touhu, ja loppujenlopuksi päätin antaa olla. Tuntuu niin turhalta vääntää puoliväkisin jotain tekstiä tänne, joten päätin pitää Bloggerin kiinni niin kauan, kuin siltä tuntuu. Ja siltä tuntu sitten toissayöhön asti, kun olin siskon luona ja se kirjotti omaan blogiinsa. Silloin mielenkiinto heräs uudestaan, ja noh, tässä ollaan!



Jonkun verran on tässä välissä ehtinyt myös tapahtua. Jurassic Rock oli ja meni, ja oli kyllä loistavin viikonloppu ihan hetkeen. Mikäs sen parempaa, hyvää musiikkia ja ystäviä. Vähän oli kyllä sunnuntaina pöllämystynyt olo ja lihakset kipeenä, mutta pikku vikojahan ne on.

Jurassicissa tosiaan näin yhden mulle tärkeimmistä, vois ehkä puhua jo lempibändistä, nimittäin HIMin. En ole kuunnellut bändiä aktiivisesti kuin ehkä vuoden päivät, mutta sitäkin enemmän siihen liittyy muistoja ja vahvoja tunteita. Perjantai menikin sitten sitä jännittäessä ja lähinnä eturivissä istuskellessa. Haloo Helsinki! tuli myös siinä sivussa fiilisteltyä, ja loistava livebändi tuo edelleen on. Vähän kyllä vei iloa pois liian överiks vedetyt liekit ja räjähteet lavalla, ja siihen päälle vielä ilotulitus. Liika on aina liikaa. Seuraavaks päälavalla esiintykin Flogging Molly, jota ennen päätin lähteä ettimään vessaa, koska sen jälkeen en enää uskaltais eturivistä poistua. En löytänyt vessaa, mutta törmäsin Jussibitchiin! Ylitin itteni, kun uskalsin mennä puhumaan sille ja vielä yksin, yleensä en uskalla puhua kellekkään... :D

Flogging Molly oli... sanotaanko vaikka, että mielenkiintoinen! Ei ollu ainakaan tylsä tunti, sen voin sanoa. Vähän kyllä häiritsi, kun muutenkin jo semi ahtaaseen eturiviin päätti mun viereen tunkea jätkä, joka painautu täysin muhun kiinni, tuijotti mua ja hais ihan jäätävälle. Ymmärrän kyllä, ettei keikoilla voi vaatia itelleen mitään henkilökohtasta tilaa, enkä ole ainoa siellä, mutta joku roti sentään kun siinä kohtaa ei oikeesti ollut tilaa kun noin 15 senttiä, ja siinä tunkemisensa aikana tää jätkä paino mut kokonaan aitaa vasten.

Viimenen tunti oli tuskaa, jännitysmahakipu koveni ja puoliks makasin aidan päällä. Itkuhan siinä alkuintron aikana pääsi, ja muutaman kerran myös keikan aikana. Setti oli hyvä, mukana oli jonkun verran biisejä joita en tunnistanut mutta ei se häirinnyt oikeestaan. Valehtelematta varmaan puolet keikasta meni siihen, et tuijotin täysin jäätyneenä Ville Valoa hahah, en vaan jotenkin pystynyt tajuamaan että se seisoo siinä mun edessä. Meinas kyllä jalat valahtaa alta joka kerta kun se sytytti tupakan tai kuiskaili mikkiin, en tajua miten ihmisestä voi tulla niin hyvännäköinen pelkästään siten, että se pitelee tupakkaa huuliensa välissä... eikä edes lähdetä käsittelemään sen maailman kauneinta puheääntä jooko



Ok, tästä postauksesta ei pitänyt tulla jäätävää fanityttöilyä mutta vissiin meni jo.......

Lauantaina olikin sit omalta osalta paljon rennompi päivä tiedossa, Venla jäi kyttäämään kavereidensa kanssa Stam1nan eturivipaikkaa, ja miä taas lähdin kavereiden kanssa kiertämään alueelle muuten vaan. Tuli siinä ohimennen katottua hetki Turmion Kätilöitä, ja tuli nähtyä kaunis perse ainakin jossei muuta. Sannia mentiin sitten kattomaan ihan eturiviin, kuuntelen sitä kuitenkin jonkunverran Stam1naa enemmän, enkä oo ikinä nähnyt sitä. Oli kyllä hyvä keikka, jotenkin ihanan positiivinen! Oli myös ihana kuunnella kuinka niin moni ihminen laulo mukana. Stam1naakin kyylättiin muutama kappale tokasta rivistä, mut lähdettiin sit juoruamaan vähän kauemmas ja törmäilemään ihmisiin. Tiivistettynä siis, loisto viikonloppu!



Oon nyt jonkun kuukauden verran elänyt ilman venytyksiä, ja melkein kokonaan on palautunu reiät! Tietenkin kaikkien korvat käyttäytyy eritavalla, mutta en ois uskonu että vielä joskus saan tavan korvikset korviin. Varattiin myös uus Turkin matka, lokakuussa pitäis lähteä sinne suunnalle taas ihmettelemään. Harkitsen vakavasti vaaleanruskean tukan värjäämistä ja myös kaljun leikkaaminen on käynyt mielessä. En kyllä tiiä, uskaltaisinko ikimaailmassa tehä sitä, mutta kai ajatuksella voi aina leikitellä.

Elämä on kivaa, kaverit.

Mitä teille kuuluu?